Naarmuuntumiskestävyys

Naarmuuntumiskestävyys, eli scratch resistance, on pinnan kyky vastustaa naarmuuntumista ja siihen liittyvää pysyvää pintavaurioita. Se riippuu sekä pinnan materiaaliominaisuuksista että alustan rakenteesta, kuten kovuudesta, kulutuskestävyydestä ja tarttuvuudesta.

Mittaaminen tapahtuu useilla tavoilla. Yleisimmät ovat kynäkovuuden koe (pencil hardness) ja progressiivinen naarmutestaus. Kynätestissä sovelletaan erikokoisia kovuuslyijykyniä ja nähdään, millä kovuudella pinta alkaa naarmuuntua. Progressiivisessa scratch-testissä käytetään teräksestä tai kovasta piistä koostuvaa stylus, jota vedetään pinnan yli samalla, kun kuormaa kasvatetaan; kriittinen kuormitus (Lc) kertoo, milloin pinnoite tai liima pettää. Lisäksi voidaan käyttää mikrokulumittauksia, kuvantamismenetelmiä ja isku- tai kulutustestiä sekä instabiliteettiresistanssin arviointia.

Tekijät vaikuttavat naarmuuntumiskestävyyteen: materiaalin kovuus ja murtumiskestävyys, pinnoitteen paksuus ja sen adhesio alustaansa, rivin ja pintarakenteen elastinen modulus, sisäiset jännitteet sekä lämpötila- ja kosteuspäätökset. Kosketusolosuhteet, kuten kova-asteiset vastinkappaleet ja käyttötavat, vaikuttavat myös. Parhaat ratkaisut sisältävät kova- ja kulutusta kestävät pinnoitteet, kuten karkaistut lasit, keramiset pinnoitteet (esim. Al2O3, TiN), diamond-like carbon (DLC) sekä monikerroksiset pinnoitteet ja lisäaineet, jotka parantavat sekä kovuutta että sitkeyttä.

Sovellukset kattavat älylaitteiden näytöt, autojen maalipinnat ja lasipinnat, kulutusta kestäviä työkaluja sekä lääketieteellisten ja optisten laitteiden pinnoitteet. Kehitys keskittyy yhä paremman yhdistelmän kovuutta, tartuntaa ja kestävyyttä kevyemmissä, ohuemmissa pinnoitteissa.