Morfemiikka

Morfemiikka on kielitieteen ala, joka tutkii morfeemeja, kielessä esiintyviä pienimpiä merkityksen yksiköitä, sekä sitä, miten ne yhdistyvät ja muuttuvat sanojen rakenteissa. Morfeemit voivat olla itsenäisiä sanoja tai sidottuja osia, kuten pääte- tai etuliitteitä, ja ne kantavat kielen semanttista sekä syntaktista informaatiota. Morfeemit muodostavat sanojen merkityksiä ja rakenteita taivutuksessa sekä sananmuodostuksessa.

Kielessä morfeemit jaotellaan tavallisesti vapaisiin morfeemeihin, jotka voivat esiintyä itsenäisesti, sekä sidottuihin morfeemeihin, joita ilman sanoja ei voi muodostaa. Taivutusmorfemit ilmaisevat kieliopillista informaatiota, kuten sijan ja luvun kaltaisia ominaisuuksia; johdannaismorfemit puolestaan muodostavat uusia sanoja. Allomorfia kuvaa, miten saman morfeemin merkitys voi ilmetä eri muodoissa kontekstin mukaan. Nolla morfeemi voi esiintyä silloin, kun morfeemipäätettä ei kirjoitettuna näytetä.

Morfemiikka liittyy läheisesti morfologiaan ja morfophonologiaan sekä semantiikkaan. Se on keskeinen kielten typologiassa, sillä kielten morfologiset järjestelmät vaihtelevat huomattavasti: joissain kielissä morfeemit liitetään vankasti erillisiin päätteisiin (agglutinatiiviset kielet), kun taas toisissa ne voivat yhdistää useita ominaisuuksia samaan muotoon (fusionalistiset kielet) tai olla osa sanaa ilman erillisiä merkkejä (isolating kielet). Tutkimuksessa käytetään usein morfeemianalyysiä, sanakirja- ja korpusperusteista tutkimusta sekä paradigma- ja tilastollisia menetelmiä.

Suomen kielessä morfemiikkaa käytetään yleisen kielitieteen ja morphologian osana. Sen tulokset vaikuttavat sanakirjojen laatimiseen, kieltenopetukseen sekä luonnollisen kielen prosessointiin ja kieliteknologiaan.