Mikroerätekniikoiden

Mikroerätekniikat viittaavat laboratoriotekniikoihin, joilla voidaan analysoida suuria määriä biomolekyylejä samanaikaisesti. Yleinen periaate on, että kiinteälle pinnalle kiinnitetyt probes- tai reagenssionniset koepinnat saavat vastaavat näytteet sitoutumaan ja näiden sitoutumisen määrää mitataan. Tämä mahdollistaa samanaikaisen mittaamisen sekä geneettisten että proteiinisten ilmiöiden suurella skaalalla.

Tyypillisiä mikroerätekniikan sovelluksia ovat DNA- ja proteiinimikroarrayt. DNA-mikroarrayt voivat koostua cDNA- tai oligonukleotidi-koepisteistä ja ne mahdollistavat esimerkiksi geeni-ilmaisun suhteellisen määrän vertailemisen eri näytteissä. Proteiinimikroarrayt sisältävät proteiinikoepintoja, joiden avulla voidaan tutkia proteinien vuorovaikutuksia, ilmaisua tai toimintoja. Lisäksi kudos- tai tissue microarrays (TMA) mahdollistavat suurten näytekappaleiden samanaikaisen histologisen analyysin.

Käyttöala kattaa gene expression profilingin, genotyyppauksen ja mutaatioiden havaitsemisen sekä CNV-tutkimuksen, proteomian, biomarkkerien löytämisen ja farmakogenomiikan. Data-analyysi sisältää laadunvarmistuksen, normalisoinnin, signaalin yhteenvetämisen sekä tilastollisen eriytymisen ja klusteroinnin. Kansainväliset standardit, kuten MIAME, ohjaavat tiedonraportointia. Rajoitteita ovat rajoitettu dynaaminen alue, cross-hybridisaatio, vaativat vertailut ja toistettavuus, sekä kanteen kasvava tarve uuden teknologian, kuten sekvensoitujen menetelmien, korvata tai täydentää mikroerätekniikoita. Silti mikroerätekniikat ovat tarjonneet merkittäviä näköaloja korkeakattavaan moniajoon biotieteissä.