Maakerrostaminen

Maakerrostuminen tarkoittaa maaperän tai kallion kerrostumien muodostumista ja järjestäytymistä kerroksittain ajan kuluessa. Kyse on sekä prosessista että näiden kerrostumien tuloksesta, ja sitä voidaan tarkastella sekä geologian että maaperän tutkimuksen näkökulmasta. Maakerrostuminen syntyy, kun erilaisia sedimenttejä ja aineksia kertyvät toistuvasti paikalleen ja kiinnittyvät toisiinsa, sekä kun maaperän kehitystakauma etenee pedogeneesin kautta.

Keskeiset prosessit vaikuttavat maakerrostumiseen ovat sedimentaatio, eroosio, maaperän kehittyminen sekä ilmaston ja biologian vaihtelut. Sedimentaatiossa veden tai ilman kuljettama materiaali laskeutuu ja kasaantuu kerroksittain, esimerkiksi jokien, järvien tai merien reunamilla sekä delta-alueilla. Eroosio muokkaa ja siirtää materiaalia, kun taas pedogeneesi muuttaa jo syntyneitä kerroksia hapettumisen, organizaisen aineksen kertymisen ja kemiallisten reaktioiden kautta. Kerrokset voivat poiketa toisistaan esimerkiksi kooltaan, koostumukseltaan, tiheydeltään ja väriltään, mikä heijastaa menneitä ympäristöolosuhteita.

Ominaisuuksiltaan maakerrostumat voivat sisältää fossiileja, muinaisia kasvi- tai eläinjäämiä sekä eroosiorajoja ja vedenjohtavuuden vaihtelua. Näiden piirteiden avulla voidaan tulkita menneiden aikojen ilmastoa, vesistöolosuhteita ja maaperän kehityksen vaiheita. Maakerrostumien tutkimus kuuluu stratigrafiaan ja geologiseen kartoitukseen, ja se antaa tietoa esimerkiksi rakennus- ja vesitaloudelle sekä maataloudelle kriittisistä maaperän kantavuudesta ja vedenvirtauksista.

Tutkimusmenetelmät sisältävät kenttäprofiilien ottamisen, poraamalla tai näytteenotolla kerrosten keräämistä, sekä laboratoriotutkimukset väri-, koostumus- ja tiheysanalyyseineen. Aikaisen kerrosten ajoitus voi hyödyntää radiometrisiä menetelmiä, fossilien perusteella tehtyjen menetelmien lisäksi.