Lämpötilaskaalat

Lämpötilaskaalat ovat erilaisia tapoja mitata ja ilmaista lämpötilaa. Kullakin skaalalla on oma nollapisteensä ja asteikon jakautumisensa, jotka perustuvat tiettyihin fysikaalisiin ilmiöihin. Yleisimmin käytettyjä lämpötilaskaaloja ovat Celsius, Fahrenheit ja Kelvin.

Celsius-asteikko, lyhennettynä °C, on yleisimmin käytetty lämpötilaskaala maailmassa. Sen kehitti ruotsalainen tiedemies Anders Celsius 1700-luvulla. Celsius-asteikon nollapiste on määritelty veden jäätymispisteeksi normaalipaineessa, ja sadan asteen piste on veden kiehumispiste normaalipaineessa.

Fahrenheit-asteikko, lyhennettynä °F, on pääasiassa käytössä Yhdysvalloissa ja joissakin muissa maissa. Sen kehitti saksalainen fyysikko Daniel Gabriel Fahrenheit 1700-luvun alussa. Fahrenheit-asteikolla veden jäätymispiste on 32 °F ja kiehumispiste on 212 °F.

Kelvin-asteikko, lyhennettynä K, on SI-järjestelmän mukainen absoluuttinen lämpötilaskaala. Sen kehitti brittiläinen tiedemies Lord Kelvin 1800-luvun lopulla. Kelvin-asteikon nollapiste, absoluuttinen nollapiste (0 K), on teoreettinen lämpötila, jossa aineen molekyylien liike lakkaa. Kelvin-asteikolla ei käytetä astemerkkiä. Veden jäätymispiste on noin 273,15 K ja kiehumispiste noin 373,15 K.

Eri lämpötilaskaalojen välillä on olemassa muunnoskaavat. Esimerkiksi Celsius-asteikolta Fahrenheit-asteikolle muunnettaessa kaava on (°C × 9/5) + 32 = °F. Kelvin-asteikolle muunnettaessa Celsius-asteikolta kaava on °C + 273,15 = K. Lämpötilaskaalan valinta riippuu käyttötarkoituksesta ja maantieteellisestä alueesta.