Lämpötilamittausvälineisiin

Lämpötilamittausvälineisiin viittää mittaus- ja sensorijärjestelmien kokonaisuus, jolla määritetään ja seurataan lämpötilaa erilaisissa toimintaympäristöissä. Välineet voivat olla sekä kosketus- että ei-kosketusmittauslaitteita sekä perinteisiä että digitaalisia ratkaisuja.

Mittaus perustuu lämpötilaan liittyviin fysikaalisiin muutoksiin: nesteen laajenemiseen, vastusmuutoksiin, termoelectricisiin ilmiöihin ja semikonduktoreiden ominaisuuksiin. Näiden periaatteiden mukaan on kehitetty useita teknisiä ratkaisuja.

Kosketusmittaukset: nestemäispohjaiset termometrit, bimetallitermometrit, resistanssilämpötilantunnistimet (RTD) kuten Pt100 ja termistorit. Näitä antureita käytetään suorassa kontaktissa mitattavaan kohteeseen ja ne vaativat kalibroinnin sekä ympäristönsuojauksen.

Ei-kosketusmittaukset: infrapunamittarit (IR-termometrit) sekä lämpökamerat ja muut säteilymittausmenetelmät. Näillä voidaan mitata lämpötilaa ilman kontaktia, mikä on hyödyllistä lämmönkestoisissa tai tarttuvissa kohteissa.

Kalibrointi ja laadunvarmistus: mittausvälineet tulee kalibroida ja jäljitettää SI-yksiköihin. Kalibrointi suoritetaan kiinteiden pisteiden tai standardien avulla (esim. jääpiste). Vakioidaan sekä yksikkö- että laitekohtaiset toleranssit. Laitokset noudattavat usein ISO 17025 -akkreditointia ja teollisuuden standardeja (esim. IEC 60751 RTD:lle, IEC 60584 termopareille).

Sovellukset ja valinta: niitä käytetään teollisuudessa, laboratorioissa, lääke- ja elintarviketeollisuudessa sekä rakennus- ja automaatioprojekteissa. Lämpötilamittausvälineiden valinnassa huomioidaan mittauspaikan olosuhteet, kontaktivaatimukset, haluttu tarkkuus, mittausalue sekä vasteaika, ja ympäristön kemiallinen tai mekaaninen kuormitus. Huolto sisältää säännöllisen puhdistuksen, suojauksien tarkistamisen ja kalibrointitahtien noudattamisen.