Lämpötilamittausmenetelmiä

Lämpötilamittausmenetelmiä on useita erilaisia, ja niiden valinta riippuu mitattavasta kohteesta, tarvittavasta tarkkuudesta ja olosuhteista. Yksi yleisimmistä tavoista mitata lämpötilaa on käyttää lämpötila-antureita, jotka perustuvat fysikaalisiin ilmiöihin, jotka muuttuvat lämpötilan mukana.

Kontaktilämpömittarit, kuten termoparit ja vastuslämpömittarit (RTD), ovat yleisiä teollisuudessa ja laboratorioissa. Termopari koostuu kahdesta erilaisesta metallijohtimesta, jotka on yhdistetty toisiinsa. Kun johtimien liitoskohtien lämpötilaero kasvaa, syntyy jännite, jonka suuruus on verrannollinen lämpötilaeroon. Vastuslämpömittarit puolestaan hyödyntävät metallin sähkövastuksen muutosta lämpötilan funktiona.

Kosketuksettomat lämpömittarit, kuten infrapunalämpömittarit ja lämpökamerat, mittaavat kohteesta säteilevää lämpösäteilyä. Ne ovat hyödyllisiä kohteille, joita ei voida tai haluta koskettaa, esimerkiksi liikkuville tai erittäin kuumille kappaleille. Lämpökamerat tuottavat visuaalisen kuvan lämpötilajakaumasta.

Myös nestetermometrit, kuten elohopea- tai alkoholipohjaiset lämpömittarit, ovat tunnettuja. Ne perustuvat nesteen tilavuuden laajenemiseen lämmetessään. Ilmapuntari on harvinaisempi, mutta se perustuu ilman tilavuuden muutoksiin lämpötilan vaikutuksesta. Lämpömittarin valintaan vaikuttavat myös mittausalue, vasteaika ja mittaustarkkuusvaatimukset.