Lähiinfrapunaabsorptiota

Lähinnä infrapunaabsorptio viittaa prosessiin, jossa lähi-infrapunasäteily, tyypillisesti aallonpituusalueella 700–2500 nanometriä, imeytyy materiaaliin. Tämä imeytyminen johtuu materiaalin molekyylien värähtelytiloista. Kun fotoni lähi-infrapuna-alueella osuu molekyyliin, sen energia voi virittää molekyylin värähtelytilan korkeammalle energiatasolle. Vain ne fotonit, joiden energia vastaa molekyylin energiatasojen eroa, voivat tulla absorboiduiksi.

Erilaisilla materiaaleilla on omat ainutlaatuiset lähi-infrapuna-absorptiokykynsä, jotka ilmenevät absorptiokäyrinä. Nämä käyrät näyttävät, mitkä aallonpituudet imeytyvät ja kuinka voimakkaasti. Esimerkiksi vettä sisältävät materiaalit osoittavat tyypillisesti voimakkaita absorptiokaistoja lähi-infrapuna-alueella, jotka liittyvät vesimolekyylien O-H-sidosten venytysvärähtelyihin. Samoin orgaaniset yhdisteet, joissa on C-H-, N-H- tai O-H-sidoksia, absorboivat lähi-infrapunavaloa.

Lähi-infrapuna-absorptiota hyödynnetään monissa sovelluksissa. Teollisuudessa sitä käytetään materiaalien tunnistamiseen ja laadunvalvontaan, kuten elintarvikkeiden, polymeerien ja lääkkeiden analysointiin. Maanviljelyssä sitä voidaan käyttää sadon laadun ja kypsyyden arviointiin. Myös lääketieteellisessä diagnostiikassa ja turvallisuustarkastuksissa lähi-infrapuna-spektroskopia on kasvattanut suosiotaan. Säteilyn tunkeutumiskyky ja sen suhteellisen edulliset mittausmenetelmät tekevät siitä monipuolisen työkalun.