Luvanvaraisuudella

Luvanvaraisuudella tarkoitetaan tilaa, jossa jokin teko tai päätös on sallittua, mutta ei velvoita tai kiellettyä. Käsite kuuluu deontisen modaalisuuden piiriin, ja sitä käytetään erottamaan toiminnan status kolmen perusvaihtoehdon mukaan: sallittu (luvanvarainen), velvoittava ja kielletty. Luvanvaraisuutta tarkastellaan sekä moraalisissa arvioissa että oikeudellisissa säädöksissä.

Sana juontuu lupasanasta ja -varaisuudesta, ja luvanvaraisuutta käytetään analyysissä kuvaamaan, miten normit antavat toiminnalle tilaa ilman, että ne pakottavat tai kieltävät sen suorittamisen. Käytännön keskusteluissa luvanvaraisuutta voidaan vuorovaikutuksessa tarkastella kontekstisidonnaisesti: toiminta voidaan pitää sallittuna tietyin edellytyksin, mutta ei vaatia sitä.

Käyttöala ja merkitys ovat moninaiset. Etiikassa luvanvaraisuus auttaa nimeämään tilanteet, joissa jokin teko on moraalisesti hyväksyttävä, vaikka se ei olisikaan välttämättä suoritettava. Oikeusteoriassa se viittaa usein siihen, että lain tai säädösten mukaan jokin toiminta on sallittua, mutta se ei ole pakollista tai velvoittavaa. Käytännön keskusteluissa kyse voi olla esimerkiksi siitä, milloin valehteleminen on sallittua suojellakseen toista, tai milloin ihmisellä on itsemääräämisoikeus tehdä terveydenhuollon päätöksiä.

Kritiikkiä on esitetty siitä, että liiallinen luvanvaraisuus voi johtaa relativismiin tai epäselvyyteen siitä, mikä on todellisuudessa sallittua. Luvanvaraisuus liittyy läheisesti käsitteisiin kuten sallittavuus, sallitun raja ja kelvollisuus, ja sitä tarkastellaan usein yhdessä muiden normatiivisten kategorioiden kanssa.