Lisäkompleksisuus

Lisäkompleksisuus on käsite, jota käytetään kuvaamaan järjestelmän kokonaiskompleksisuudesta sitä osaa, joka syntyy uuden ominaisuuden, komponentin tai rajapinnan lisäämisen seurauksena. Termi muodostuu sanoista lisä ja kompleksisuus, ja sitä käytetään erityisesti teknisessä suunnittelussa, ohjelmistokehityksessä ja järjestelmäanalyysissä kuvaamaan deltaa perusarkkitehtuurin kompleksisuudessa.

Lisäkompleksisuus ilmenee usein kasvavana riippuvuuksien määränä, lisääntyneinä rajapintojen lukumääränä, konfiguroinnin monimutkaisuutena sekä kasvaneena testauksen ja ylläpidon vaativuutena. Se voi tuoda mukanaan myös suuremman integraatio- ja toimitusriskin, kun uudet osat tai toiminnallisuudet ovat kiinni monista muista komponenteista.

Mittaus ja arviointi perustuvat usein vertailuun ennen ja jälkeen muutoksen. Käytettyjä mittareita voivat olla esimerkiksi lisättyjen riippuvuuksien määrä, lisättyjen rajapintojen kompleksisuus ja muutokset modulaarisuudessa sekä testauksen tallennus- ja virhetilanteiden määrässä. Koska lisäkompleksisuus on usein osa laajempaa kompleksisuutta, sen tarkka erottaminen voi olla tilanteesta riippuvaa ja riippua käytetyistä mittaustavoista.

Hallinta ja vähentäminen perustuvat arkkitehtuurin ja suunnittelun periaatteisiin, kuten modulaarisuuteen, kapselointiin, standardoituihin rajapintoihin sekä vaihtoehtoisiin toteutustapoihin, jotka rajoittavat uuden lisän aiheuttamaa yhteensopivuus- ja ylläpitokarsintaa. Hyviä käytäntöjä ovat myös vaikutusten arviointi ennen käyttöönottoa sekä vähäisiä kytkentöjä erillisiin järjestelmän osiin.

Esimerkkejä ovat uuden moduulin lisäys ohjelmistoon, monikielisyyden tai useiden alustojen tuen lisääminen sekä säädösten tai laitevaatimusten laajentaminen, jolloin järjestelmän kokonaisuus voi tarvita lisää testaus- ja laadunvarmistustoimenpiteitä.