Lisäainevalmistusmenetelmät

Lisäainevalmistusmenetelmät, tunnetaan myös nimellä 3D-tulostus tai kerrosvalmistus, viittaa joukkoon teknologioita, joilla luodaan kolmiulotteisia esineitä lisäämällä materiaalia kerros kerrokselta digitaalisen suunnittelutiedoston perusteella. Nämä menetelmät eroavat perinteisistä valmistustavoista, kuten työstöstä tai muotista valamisesta, jotka usein poistavat materiaalia tai muovaavat sitä.

Yleisimpiä lisäainevalmistusmenetelmiä ovat sulan kerrostuksen (Fused Deposition Modeling, FDM), stereolitografia (Stereolithography, SLA), valintasuihkusintraus (Selective Laser Sintering, SLS) ja metallien sulatus (Metal Powder Bed Fusion, MPBF). FDM-menetelmässä muovifilamentti sulatetaan ja pursotetaan suuttimen läpi kerros kerrokselta. SLA käyttää UV-laseria nestemäisen hartsipolymeerin valikoivaan kovettamiseen. SLS-menetelmässä jauhemainen materiaali, kuten muovi tai metalli, sintrataan yhteen laserin avulla. MPBF-menetelmät, kuten sulatusuunissa sintraus (Selective Laser Melting, SLM) ja elektronisuihkusulatus (Electron Beam Melting, EBM), sulattavat metallijauhetta laserin tai elektronisuihkun avulla.

Lisäainevalmistuksen etuja ovat kyky valmistaa monimutkaisia geometrioita, personoitujen tuotteiden luominen, prototyyppien nopeampi valmistus ja tehokkaampi materiaalinkäyttö. Menetelmät soveltuvat monenlaisille materiaaleille, kuten muoveille, metalleille, keramiikalle ja kompossittimateriaaleille. Lisäainevalmistuksella on sovelluksia useilla aloilla, kuten ilmailu- ja avaruusteollisuudessa, autoteollisuudessa, lääketieteessä (esim. proteesit, kirurgiset mallit) ja kulutustavaroiden valmistuksessa. Teknologian kehittyessä sen käyttö yleistyy entisestään.