Lipofiilisyydestä

Lipofiilisyydestä, suomeksi lipofiilisyys tai rasvaliukoisuus, kuvaa aineen kykyä liueta rasvoihin tai muihin orgaanisiin liuottimiin. Se on keskeinen ominaisuus monissa kemiallisissa ja biologisissa prosesseissa. Lipofiiliset aineet viihtyvät ympäristöissä, joissa on paljon rasvamolekyylejä, kuten solukalvoissa tai rasvakudoksessa. Vastaavasti hydrofiilisyys kuvaa aineen taipumusta liueta veteen.

Lipofiilisyyttä mitataan usein jakautumiskertoimella (log P tai log D), joka kertoo, kuinka aine jakautuu vesifaasin ja orgaanisen faasin välillä tasapainotilassa. Suurempi log P -arvo indikoi suurempaa lipofiilisyyttä. Tämä ominaisuus on tärkeä esimerkiksi lääkekehityksessä, sillä se vaikuttaa lääkeaineen imeytymiseen, jakautumiseen elimistössä ja poistumiseen. Hyvin lipofiiliset aineet voivat kertyä rasvakudokseen ja läpäistä solukalvoja helpommin kuin hydrofiiliset aineet.

Monet luonnossa esiintyvät rasvat ja öljyt ovat lipofiilisiä. Myös monet synteettiset orgaaniset yhdisteet, kuten monet muovit ja liuottimet, ovat lipofiilisiä. Lipofiilisyyden ja hydrofiilisyyden tasapaino aineessa määrää sen käyttäytymisen erilaisissa olosuhteissa. Esimerkiksi detergentit ovat amfifiilisiä aineita, joilla on sekä lipofiilinen että hydrofiilinen pää, minkä ansiosta ne pystyvät yhdistämään öljyä ja vettä.