Liikkumisvapaus

Liikkumisvapaus on perusoikeus, joka kattaa sekä sisäisen liikkuvuuden että ulkoisen liikkuvuuden. Se tarkoittaa oikeutta liikkua vapaasti asuinpaikasta riippumatta sekä oikeutta lähteä maasta ja palata takaisin. Käytännössä liikkumisvapaus muodostaa perustan sekä ihmisten yksityis- että kansalaisvapauksille, ja sen turvaaminen vaihtelee laillisesti kontekstin mukaan.

Kansainvälisesti liikkumisvapauden oikeudelliset perusteet löytyvät useista ihmisoikeussopimuksista sekä niiden tulkinnoista. Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeusjulistus (UDHR) ja Kansainvälinen verisointi (ICCPR) sekä Euroopan ihmisoikeussopimus (ECHR) turvaavat oikeuden liikkua sekä maassa oleskella että lähteä maasta. Euroopan unionin jäsenmaana Suomi sitoutuu myös EU-oikeuteen, jossa EU-kansalaisilla on vapaus liikkua ja oleskella toisissa jäsenmaissa. Kansallisella tasolla liikkumisvapaus on myös kirjoitettu Suomen perustuslakiin sekä muuhun lainsäädäntöön, ja se heijastuu arkeen, asumiseen ja työhön liittyviin mahdollisuuksiin.

Rajoitukset voivat kuitenkin olla välttämättömiä yleisen järjestyksen, kansallisen turvallisuuden, terveyden tai muiden lakisääteisten etujen suojelemiseksi. Lainsäädäntö voi asettaa ehtoja maahantulolle, oleskelulle tai liikkumiselle sekä antaa viranomaisille toimivallan rajoittaa liikkumista tietyillä alueilla tai tilanteissa. Kansainväliset ja EU-hakuiset oikeudet tasapainotetaan usein kansallisten intressien ja turvallisuusnäkökulmien kanssa.