Larmorfrekvenssiä

Larmorfrekvenssiä on termi, jota käytetään kuvaamaan hälytyssignaalin taajuusominaisuuksia. Käytännössä larmorfrekvenssi voi tarkoittaa kaksi erilaista asiaa: äänellisen hälytyksen päätaajuutta eli tonin taajuutta sekä signaalin pulssin tai modulaation taajuutta, jolla hälytys toistuu tai muuttuu. Eri konteksteissa termi viittaa siis joko äänen korkeuteen tai signaalin rytmiseen rakenteeseen.

Äänihälytyksissä taajuusvalinnalla pyritään parantamaan havaittavuutta ja paikallistettavuutta taustamelussa. Yleisiä tavoitteita ovat, että ääni erottuu, on tunnistettavissa ilman suurta suuntautumista ja että se ei aiheuta liiallista ärsytystä. Taajuusalueet vaihtelevat käyttötapauksen mukaan, ja monet standardit sekä käytännön suunnittelukäytännöt suosivat lainalaisuuksia, joiden mukaan äänielementtien taajuuksia valitaan huolellisesti.

Non-ääniin liittyvissä hälytyksissä, kuten visuaalisissa tai tärinähälytyksissä, larmorfrekvenssi voi viitata pulssin toistumisnopeuteen tai modulaation taajuuteen. Näiden taajuudet vaikuttavat siihen, kuinka nopeasti ja miten selvästi hälytys kiinnittää huomiota ilman ääniä.

Mittaus ja suunnittelu: larmorfrekvenssi voidaan arvioida signaalin spektrin analysoinnilla löytämällä pääasiallinen toniaalto tai pulssin toistumisnopeus. Tämä voi tapahtua Fourier-analyysin tai taajuusmittausten avulla. Suunnittelussa käytetään usein standardeja ja ohjeita, joiden tavoitteena on varmistaa luotettava hälytys eri ympäristöissä ja eri kuuloryhmille.

Lisäksi: katso myös turvallisuus- ja hälytysjärjestelmien aihepiiriä koskevat artikkelit.