Kromatografiassa

Kromatografia on erotusmenetelmä, jossa sekoittuneet yhdisteet jaetaan niiden jakautumisen perusteella liikkuvan ja kiinteän faasin välillä. Näyte kuljetetaan liikkuvalla faasilla kiinteän faasin läpi, ja komponentit liikkuvat eri nopeudella muodosttaen erillisiä piikkejä. Erottuvuuteen vaikuttavat yhdisteiden ominaisuudet, kolonnin sekä mobilisoijan valinta ja mittausolosuhteet.

Perusasetelma koostuu kiinteästä faasista, liikkuvasta faasista sekä näytteestä. Kiinteä faasi voi olla kiinteä aine tai nestemäinen faasi, riippuen kromatografiasta. Liikkuva faasi siirtää näytteen osat kolonnin läpi, ja erotus perustuu jakautumiseen kiinteän ja liikkuvan faasin välillä sekä vuorovaikutuksiin, kuten hylkimykseen, jakautumiseen, ionisointiin tai kokoerohin. Kromatografia jaetaan päätyypeittäin nestekromatografiaan (LC) ja kaasukromatografiaan (GC). LC:n liikkuva faasi on neste, ja se sisältää tekniikoita kuten HPLC ja UPLC; GC:ssa liikkuva faasi on kaasu ja kiinteä faasi on kolonnissa.

Yleisiä kolonnityyppejä ovat reverse-phase (esim. C18), normal-phase sekä erikoismuodot kuten ionivaihto-, koko- ja affinity-kromatografia. Näytteiden valmistus, kolonnin valinta ja mobilisoijan koostumus vaikuttavat erottuvuuteen. Detektio- ja mittausmenetelmät voivat olla UV/Vis, fluoresenssi, refraktiivisuus tai massaspektrometria, jolloin saadaan sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia tietoja.

Kromatografiaa käytetään laajasti lääke- ja biokemiassa, ympäristöanalytiikassa, elintarviketeollisuudessa sekä proteiini- ja metabolyyliyhteyksissä. Sen etuja ovat korkea erottuvuus ja pienet näytemäärät; haasteina ovat laitteiston kustannukset ja menetelmän kehityksen vaativuus.