Kosteuscupmenetelmät

Kosteuscupmenetelmät ovat ryhmä gravimetrisiä menetelmiä, joilla määritetään näytteen kosteuspitoisuus kuivattamalla näyte kosteuskupissa ja mittaamalla massamuutos. Menetelmät soveltuvat laajasti elintarvikkeiden, viljan, rehujen, maaperän ja erilaisten materiaalien kosteuden arviointiin.

Periaate on yksinkertainen: näyte punnitaan kupissa, kupit kuivatetaan määritellyn ajan ja lämpötilan vakiin kuivamaan massa vakaasti, minkä jälkeen kupit ja näyte jaetaan uudelleen. Kosteuspitoisuus lasketaan yleensä massan mukaan (wet mass, dry mass) siten, että kosteuspitoisuus = (alkuperäinen massa − kuivattu massa) / alkuperäinen massa × 100 %.

Yleisiä variantteja ovat perinteinen uunituho-dryin-menetelmä sekä nopeammat versiot. Vakiossa uunissa näytettä kuivatetaan usein 105–110 °C:ssä (soveltuu monille aineille), kun taas elintarvikkeet ja herkemmät aineet voivat vaatia pienempiä tai suurempia lämpötiloja sekä pidempiä tai lyhyempiä ajanjaksoja. Nopeat menetelmät hyödyntävät mikroaaltokuivausta tai lämpötilan hallittua nousua, mutta voivat aiheuttaa haihtuvien aineiden häviöitä. Tyhjiöuunit voivat minimoida haihtuvien yhdisteiden menetystä.

Kupit voivat olla posliinia, kvartseja tai vastaavia, ja niiden tilavuudet yleensä muutamasta reiluun kymmeneen millilitraa. Menetelmä on edullinen ja helposti toteutettavissa, mutta se on aikaa vievä ja epävarmuustekijöitä tuovat haihtuvien aineiden haihtuminen sekä näytteen homogeenisuus. Laatukontrolliin sisältyy duplikaattinäytteet sekä standardien ja referenssien käyttö (esim. ISO-, AOAC- tai AACC-standardeja).

Kosteuscupmenetelmät tarjoavat yksinkertaisen tavan arvioida kosteutta ilman monimutkaisia laitteita, kun hanakkaa ja kohtuuhintaista ratkaisua tarvitaan.