Kommunikaatiohäiriöitä

Kommunikaatiohäiriöt ovat tiloja, joissa yksilön kyky viestiä, ymmärtää tai käyttää kieltä ja muita viestinnän muotoja on heikentynyt. Ne voivat ilmetä puheen, kielen, kuulon tai sosiaalisen viestinnän alueilla sekä kehitys- että aikuisina tapahtuneiden vaurioiden seurauksena.

Tyypeittäin häiriöt jaotellaan usein puhe-, kielellisiin, kuulon ja sosiaalisen viestinnän häiriöihin sekä etiologian mukaan (kehitys- ja hankitut). Puhehäiriöt voivat kattaa artikulaatio- ja fonologiset ongelmat sekä motorisen puheen häiriöt kuten dysartria ja puheen apraksia. Kielelliset häiriöt liittyvät sanaston, lauserakenteen ja ymmärtämisen ongelmiin; kehityksellinen kielellinen häiriö ja afasia ovat esimerkkejä. Kuulon häiriöt vaikuttavat viestintään, kun kuulo on heikentynyt. Sosiaalisen viestinnän häiriöt tarkoittavat vaikeuksia käyttää kieltä sosiaalisissa tilanteissa, esimerkiksi pragmatisissa säännöissä tai autismikirjon häiriöissä.

Syyt voivat olla perinnöllisiä, kehityksellisiä, neurobiologisia tai akuutteja kuten aivovaurio, sairaudet tai traumataustat. Osa häiriöistä on monitekijäisiä ja ilmenevät varhaislapsuudessa, toiset kehittyvät myöhemmin.

Arviointi tehdään moniammatillisesti: logopedin tai puhe- ja kielen terapeutin sekä audiologin yhteistyö, mahdollisesti neuropsykologi sekä opettajien ja vanhempien näkökulmat. Käytetään standardoituja testejä ja havainnointia sekä kuulo- ja kognitiivisia tutkimuksia.

Hoito perustuu yksilölliseen suunnitelmaan ja voi sisältää puhe- ja kielen terapiaa sekä tuki- ja vaihtoehtoista kommunikointia (AAC), kuten viestintävälineitä ja viittomakieltä. Lisäksi korostuvat kotitehtävät, perhe- ja kouluyhteistyö sekä ympäristön tukeminen. Varhainen interventio parantaa yleensä tuloksia, erityisesti lapsilla.

Ennuste riippuu häiriön tyypistä ja varhaisesta hoidosta; monille voidaan saavuttaa merkittävää paranemista, mutta jotkin tilat ovat elinikäisiä.