Kipureaktiot

Kipureaktiot ovat organismin vasteita kipua aiheuttaviin ärsykkeisiin. Ne voivat ilmetä sekä nopeasti tapahtuvina motorisina reaktioina (esim. refleksinen vedäytyminen kädestä) että autonomisina muokkauksina sekä kipuun liittyvinä tunteina ja kognitiivisina reaktioina, kuten ahdistuksena tai varautuneisuutena.

Kipureaktiot syntyvät, kun nociceptorit havaitsevat haitallisen ärsykkeen ja välittävät signaalin selkäytimeen. Signaali kulkee selkäytimeen liittyen spinotalamisiin ja edelleen aivokuoren sekä limbisen järjestelmän alueille. A-delta-säikeet tuottavat nopean, paikallistettavissa olevan kivun tunteen, kun taas C-säikeet aiheuttavat hitaamman, polttavan tai sykkivän kivun. Kipureaktiot voivat näin ollen muuttua ajan kuluessa aivojen tulkinnan ja kokemuksen mukana.

Käytännössä kipureaktiot voidaan jakaa refleksireaktioihin (tapahtuvat ilman tietoista aivokäskyä, kuten vedäytyminen), autonomisiin reaktioihin (esim. sydämen sykkeen ja verenpaineen muutokset, hikoilu) sekä kokemuksellisiin ja kognitiivisiin reaktioihin (tarkkaavaisuus kivun lähteeseen, pelko, muistot).

Kliinisessä ja eläinlääketieteellisessä kontekstissa kipureaktiot ovat keskeisiä kipujen arvioinnissa ja hoidon suunnittelussa. Ne tarjoavat havainnollisen käsitteen siitä, millaisia vaikutuksia kipu voi aiheuttaa ja miten kipua voidaan lievittää. Pitkälle kehittyneet kipureaktiot voivat johtaa keskushermoston muutoksiin, kuten herkistymiseen (hyperalgesia) ja allodyniaan, sekä pitkäaikaiseen kipukokemukseen.