Kiinteäfaasitekniikka

Kiinteäfaasitekniikka, suomeksi myös kiinteän faasin tekniikka tai kiinteän faasin synteesi, on yleisnimitys kemiallisille menetelmille, joissa reaktio tapahtuu kiinteässä tukimateriaalissa, kuten polymeerihartsissa. Tämän tekniikan keskeinen idea on, että jokin lähtöaineista tai välituotteista on sidottuna kiinteään kantajaan, ja reagenssit lisätään liuoksena. Vapaana oleva reagenssi reagoi sidotun molekyylin kanssa. Reaktiotuote pysyy kiinteällä tukimateriaalilla, kunnes se lopuksi irrotetaan, yleensä kemiallisella käsittelyllä.

Kiinteäfaasitekniikkaa käytetään laajasti orgaanisessa synteesissä, erityisesti peptidisynteesissä ja oligonukleotidisynteesissä. Sen etuja ovat helppo puhdistus, sillä kiinteä faasi voidaan yksinkertaisesti pestä pois ylimääräisistä reagensseista ja sivutuotteista. Tämä mahdollistaa automatisoinnin ja suurten yhdistemäärien synteesin. Menetelmä on erityisen hyödyllinen, kun valmistetaan monimutkaisia molekyylejä vaiheittain, koska kukin vaihe voidaan suorittaa ja puhdistaa erikseen ennen seuraavan vaiheen aloittamista.

Kiinteäfaasitekniikan perusperiaatteet kehitettiin 1960-luvulla, ja se mullisti peptidikemian, mahdollistaen proteiinien ja muiden peptidien tehokkaamman synteesin. Menetelmää käytetään myös lääkekehityksessä uusien lääkeaineiden löytämiseen ja valmistukseen sekä materiaalitieteissä erilaisten polymeerien ja muiden kiinteiden materiaalien synteesissä.