Kielioppisääntöjä

Kielioppisääntöjä ovat kirjoitetun kielen ohjeet, jotka määrittävät kielen rakenteen ja käytön. Ne kattavat muun muassa morfologian, syntaksin, oikeinkirjoituksen, välimerkit, isot kirjaimet sekä sananmuodostuksen ja tyylin säännöt. Kielioppisääntöjen tarkoituksena on edistää ymmärrettävyyttä, yhdenmukaisuutta ja virallisen viestinnän laatua.

Sääntöjen keskeiset osa-alueet jakautuvat usein seuraavasti: morfologia käsittää sanan taivutuksen ja muodostuksen; syntaksissa tarkastellaan lauseiden rakennetta sekä subjektin ja predikaatin suhdetta; oikeinkirjoitus sekä yhdys-, erisanojen kirjoitusasut, sananjakaminen ja tilankäyttö; välimerkit sekä isot kirjaimet; tyylin ja rekisterin säännöt. Lisäksi otetaan huomioon kirjoitusasujen yhtenäisyys, sanastovalinnat ja tekstilajin kannalta sopivat käytännöt.

Kielioppisääntöjä voi tarkastella sekä normatiivisena (miten asioiden tulisi olla kirjoitettuna) että kuvailevana (mitkä muodot ovat yleisimmin käytössä). Suomen Standardin mukaan pyritään selkeään ja yhdenmukaiseen kieleen, mutta erilaiset murteet, ammatti- ja käyttötarkoitukset voivat tuottaa variaatioita.

Lähteet ja auktoriteetti: Kansallisella tasolla kielellisiä ohjeita ylläpitää Kotimaisten kielten keskus (Kotus). Sen tuottamat julkaisut, kuten Kielitoimiston oikeinkirjoitusohje sekä Kielitoimiston sanakirja, toimivat yleislaatuasteina koulutuksessa, mediassa ja hallinnossa. Käytännössä kielioppisääntöjä päivitetään sekä historiallisesti että digitaalisissa lähteissä, ja ne löytyvät laajasti verkkoresursseista sekä oppimateriaaleista.