Keuhkoembolisaatio

Keuhkoembolisaatio (PE) on keuhkovaltimoiden tukkeutuminen, tavallisesti syvän laskimotukoksen (DVT) trombista, joka kulkeutuu verenkierron mukana keuhkoihin. Harvinaisissa tapauksissa emboli voi olla rasva-, ilma- tai muun ei-tromboottisen alkuperää. PE:n riskitekijöitä ovat immobillisuus, äskettäinen suuri leikkaus, syöpä, raskaus ja synnytys, estrogeenilääkkeet, tupakointi, ylipaino sekä perinnölliset hyytymishäiriöt.

Oireet ja kliininen ilmentymä vaihtelevat: äkillinen hengenahdistus, rintakipu, nopea pulssi ja yskä. Vakavissa tapauksissa voi esiintyä huimausta, syncopea tai sokki. PE voi ilmetä myös vähemmän oireisesti, erityisesti pienemmissä tukoksissa.

Diagnostikka perustuu potilaan riskin arviointiin sekä kuvantamiseen ja laboratoriokokeisiin. D-dimeeri auttaa poissulkemaan PE:n matalan riskin potilailla, mutta ei yksin riitä. Keskeinen tutkimus on tietokonetomografiaan (CT-angiografia) perustuva keuhkojen kuvantaminen (CT-PA). Vaihtoehdoita ovat ventilaatiokuvaus-perfuusiokuvantaminen (V/Q-skenaario). DVT:n osoittaminen jaloista ultrasonografialla tukee diagnoosia.

Hoito riippuu embolian vakavuudesta ja potilaan tilasta. Vakaa potilas saa antikoagulaatiohoidon aluksi hepariinin johdannaista ja siirtyy usein suoraan DOACiin tai varfariiniin, hoito kestää noin 3–6 kuukautta tai pidempään riippuen riskitekijöistä. Massiivinen PE tai hemodynaamisesti epävakaa potilas voi tarvita systeemistä trombolyysiä tai katetrisen embolectomian; IVC-suodatin voidaan harkita, jos anticoagulaatio ei ole mahdollinen tai toistuvia embolioita esiintyy.

Ennuste riippuu embolian koosta ja potilaan tilasta; komplikaatioina voi esiintyä krooninen keuhkoembolian (CTEPH). Ennaltaehkäisyssä korostuvat liikkuminen, perioperatiivinen tromboprofylaaksia sekä riskitekijöiden tunnistaminen ja hoito.