Keräilytavat

Keräilytavat tarkoittavat niitä keinoja, joilla kerätään kokoelmia tai tietoa tutkimusten, arkistoinnin tai museologisen työn tarpeisiin. Ne voivat koskea sekä fyysisen aineiston hankintaa että tiedon tai datapisteiden keruuta, ja niitä käytetään useissa eri konteksteissa.

Data- ja tiedonkeruussa yleisimmät keräilytavat ovat haastattelut, kyselyt, havainnointi, dokumenttien analyysi sekä erilaiset mittaukset. Menetelmien valinta riippuu tutkimuskysymyksestä, otannasta ja siitä, miten tulosten luotettavuus sekä edustavuus varmistetaan. Keruumenetelmät voivat olla sekä laadullisia että määrällisiä ja niitä voidaan yhdistää monipuolisesti.

Museo- ja arkistokokoelmien yhteydessä keräilytavat voivat sisältää hankinnan, lahjoitukset, vaihtokaupat sekä kenttäkeräyksen kuten kaivaukset tai löytöretket. Hankinnassa korostuvat provenance eli alkuperä- ja omistajatiedot, asianmukainen dokumentointi, kuntoarvio sekä tiedon kirjaaminen kokoelmatietojärjestelmiin ja katalogiin.

Keräilyyn liittyy myös juridisia ja eettisiä näkökulmia. Tärkeitä ovat omistusoikeudet, tekijänoikeudet, kulttuuriperinnön suojelu sekä mahdolliset palautus- ja restitutsio-käytännöt. Lisäksi kerääjän on huomioitava tiedon luotettavuus, läpinäkyvyys sekä tavoitteelliset periaatteet tutkimustoiminnan ja tutkimusyhteisön hyväksi. Keräilytavat voivat näin ollen vaihdella alakohtaisesti, mutta ne jakavat keskeiset perusvaiheet: suunnittelun, hankinnan, dokumentoinnin ja eettisen ajattelun.