Karvoituksen

Karvoitus, karvoituksen ilmentymä, kuvaa ihon päällä esiintyvän karvoituksen määrää ja jakautumaa. Se kattaa sekä kehon karvatyyppien vaihtelun (vellus- ja terminalikarvat) että alueelliset erot. Karvoituksen määrä ja laatu vaihtelevat yksilöittäin ja elämänvaiheittain, ja siihen vaikuttavat perimä, hormonaalinen tasapaino sekä ikä.

Karvat kasvavat ihon karvatuppeista. Ne voivat olla vellus-karvoja (ohuita, lyhyitä ja vaaleita) tai terminalikarvoja (paksumpia, tummempia). Kasvu ja jakautuma määräytyvät geneettisesti ja hormonaalisesti: androgeenit edistävät terminalikarvoitusta, ja puberteetti yleensä lisää sekä kehon että kasvojen karvoitusta. Eri ihmisryhmissä, sukupuolilla ja etnisen taustan mukaan karvoituksen kuvio eroaa.

Hirsutismi ja hypertrichosis ovat términoituja tiloja karvoituksen alueellisessa ilmenemisessä. Hirsutismi tarkoittaa naisen hormonaalisen taustan johtamaa miesmallista karvoitusta tietyillä alueilla, kuten yläleuassa, ylähuulessa, rintakehässä ja selässä. Hypertrichosis on laajempi ilmiö, jossa karvoitusta on liikaa eikä se välttämättä liity androgeenien vaikutukseen. Diagnoosi voi sisältää kliinisen arvioinnin sekä hormonaaliset tutkimukset; hoito kohdistuu usein sekä karvoituksen säätelyyn että perussairauksien hoitoon.

Karvoitusta käsitellään sekä biologisena ilmiönä että sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönä. Sen hallintaan käytetään usein karvojenpoistoa tai -muokkausta, kuten ajelua, vahaa, elektrolyysiä tai laser-harjoituksia, sekä tarvittaessa hormonaalista hoitoa.