Karakterisointimenetelmät

Karakterisointimenetelmät ovat joukko analyyttisiä tekniikoita, joita käytetään aineiden, materiaalien tai biologisten näytteiden ominaisuuksien määrittämiseen ja tunnistamiseen. Näiden menetelmien tarkoituksena on ymmärtää näytteen rakennetta, koostumusta, morfologiaa ja muita keskeisiä piirteitä atomitasolta makroskooppiseen mittakaavaan. Karakterisointi on olennainen osa tieteellistä tutkimusta, materiaalikehitystä, laadunvalvontaa ja teollisia prosesseja.

Yleisimpiä karakterisointimenetelmiä ovat erilaiset spektroskopiset tekniikat, kuten massaspektrometria (MS), ydinmagneettinen resonanssispektroskopia (NMR) ja infrapunaspektroskopia (IR). Nämä menetelmät tarjoavat tietoa aineen kemiallisesta koostumuksesta ja sidoksista. Mikroskooppiset tekniikat, kuten pyyhkäisyelektronimikroskopia (SEM) ja transmissionelektronimikroskopia (TEM), paljastavat näytteen pinnan ja sisäisen rakenteen korkealla resoluutiolla. Difraktiomenetelmät, kuten röntgendiffraktio (XRD), ovat puolestaan tärkeitä kiteisten materiaalien rakenteen analysoinnissa. Lisäksi termiset analyysimenetelmät, kuten differentiaalinen pyyhkäisykalorimetria (DSC) ja termogravimetrinen analyysi (TGA), tutkivat materiaalien lämpöön liittyviä ominaisuuksia. Valinta sopivasta karakterisointimenetelmästä riippuu tutkittavasta näytteestä ja halutusta informaatiosta. Usein optimaalisen ymmärryksen saavuttamiseksi käytetään useita eri menetelmiä yhdessä.