Kaksikielisyys

Kaksikielisyys tarkoittaa tilannetta, jossa yksilö hallitsee ja käyttää kahta kieltä arjessaan. Termiä käytetään sekä yksilön kielitaidon kuvaamiseen että yhteisöjen tai yhteiskunnan kieliyhteyksien ilmentämiseen. Suomessa sanaa käytetään yleisesti kuvaamaan erityisesti suomen ja ruotsin kielen tai muiden kielten käyttöä kahdessa kieliympäristössä.

Kaksikielisyys voi kehittyä eri tavoin. Samanaikainen kaksikielisyys syntyy varhaisessa lapsuudessa, kun kaksi kieltä tulee käyttöön yhtä aikaa. Esiopetuksessa ja perheessä kasvanut lapsi voi saavuttaa suhteellisen tasapainoisen hallinnan molemmista kielistä. Jälkimmäinen, viivästynyt kaksikielisyys, syntyy, kun toinen kieli omaksutaan kouluiässä tai aikuisella. Kielen hallinta voi vaihdella aktiivisen ja passiivisen osaamisen välillä sekä käyttötangon mukaan (tuottava vs vastaanottava).

Kielellisiä ilmiöitä ovat muun muassa koodinvaihto ja kielen keskinäinen vaikutus. Kaksikielisyys voi vaikuttaa kognitiivisiin ominaisuuksiin, kuten suoritus- ja ongelmanratkaisukykyyn, mutta tutkimukset antavat vaihtelevia tuloksia. Tuki ja motivaatio sekä kielten käyttömahdollisuudet vaikuttavat merkittävästi siihen, miten kaksikielisyys kehittyy ja säilyy.

Sosiaalinen ja koulutuksellinen ulottuvuus on keskeinen. Monikielinen ympäristö voi tarjota pääsyn laajempiin kulttuuri- ja talousmahdollisuuksiin sekä edistää sosiaalista osallisuutta. Esimerkiksi Suomessa kaksikielisyydellä viitataan usein suomen ja ruotsin kielen asemaan, mutta maahanmuuttajataustaiset ja vähemmistökielet lisäävät kokonaiskielisyyden monimuotoisuutta. Koulutuksessa ja julkishallinnossa pyritään tukemaan kielten hallintaa sekä kielen ylläpitoa eri konteksteissa.