Jäännösklooritasot

Jäännösklooritasot viittaavat kloorin määrään, joka jää jäljelle desinfiointiprosessin jälkeen, erityisesti vesijärjestelmissä kuten uima-altaissa ja juomavesiverkostoissa. Tämän jäännöksen on tarkoitus jatkaa bakteerien ja muiden patogeenien tappamista, jotka saattavat päästä järjestelmään desinfioinnin jälkeen. Jäännösklooria on kahta päätyyppiä: vapaa kloori ja sidottu kloori.

Vapaa kloori on se osa kloorista, joka on aktiivisesti desinfioimassa. Se sisältää hypokloorihapoketta (HOCl) ja hypokloriitti-ionia (OCl-). Vapaan kloorin taso on tärkein mittari veden desinfioinnin tehokkuudelle. Uima-altaissa tyypillinen ihanteellinen vapaan kloorin taso on 1-3 ppm (parts per million). Juomavedessä jäännöskloorin tasoa säädellään tarkasti terveysvaatimusten mukaisesti, ja se on yleensä huomattavasti matalampi kuin uima-altaissa.

Sidottu kloori, joka tunnetaan myös nimellä kloramiinit, muodostuu, kun vapaa kloori reagoi orgaanisten aineiden, kuten ammoniakin, kanssa. Sidottu kloori on vähemmän tehokas desinfiointiaine kuin vapaa kloori ja voi aiheuttaa ärsytystä silmissä ja iholla sekä epämiellyttävää hajua. Siksi uima-altaiden ylläpidossa pyritään minimoimaan sidotun kloorin määrä ja ylläpitämään riittävää vapaan kloorin tasoa.

Jäännösklooritasojen mittaamiseen käytetään erilaisia testiliuskoja ja nestemäisiä testauspaketteja. Näiden tasojen säännöllinen seuranta ja säätäminen ovat olennaisia turvallisen ja hygieenisen veden varmistamiseksi. Liian matalat tasot heikentävät desinfiointikykyä, kun taas liian korkeat tasot voivat olla haitallisia ja aiheuttaa epämiellyttäviä sivuvaikutuksia.