Itsetunnossa

Itsetunnossa tarkoittaa tilaa, jossa yksilön itsetunto on vahva ja hän suhtautuu itseensä myönteisesti. Itsetunto, eli koettu omanarvontunto, muodostuu siitä, miten ihmiset arvioivat omaa arvoaan, kykyjään ja kelvollisuuttaan. Tilanteet, joissa saa tunnustusta tai kokee onnistumisia, sekä kokemukset vertailusta ja epäonnistumisista, vaikuttavat itsetunnon vahvistumiseen tai sheikkumiseen.

Kehitys itsetunnossa rakentuu lapsuudesta aikuisuuteen ja muodostuu vuorovaikutuksessa perheen, ystävien, opettajien ja laajemman yhteisön kanssa. Keskeisiä tekijöitä ovat myönteinen vahvistus, realistiset tavoitteet, mahdollisuus vaikuttaa omiin asioihin sekä sopeutumiskyky eri elämänvaiheissa. Kulttuuriset normit ja yhteiskunnallinen ilmapiiri sekä yksilön omat kokemukset vaikuttavat siihen, millaiseksi itsetunto muodostuu.

Mitattavuus: tutkimuksessa itsetuntoa kartoitetaan usein itsearviointikyselyillä; tunnettu esimerkki on Rosenbergin itsetuntoasteikko. Itsetunto voi olla sekä yleisluonteista että domain-spesifistä, kuten sosiaalisen, akateemisen tai ammatillisen hyvyydentunteen alueilla.

Vaikutukset: korkealla itsetunnolla on yhteyksiä parempaan mielenterveyteen, resilienssiin ja sosiaalisiin taitoihin, kun taas matalalla itsetunnolla liittyy suurempi riski ahdistukseen, masennukseen ja sosiaalisiin vaikeuksiin. Toisaalta liiallinen itsetunto ilman todellista suoriutumista voi johtaa ongelmiin, kuten narsistisiin taipumuksiin.

Tuki ja kehittäminen: itsetuntoa voi vahvistaa positiivisella sisäisellä puheella, realististen tavoitteiden asettamisella, onnistumiskokemuksilla sekä sosiaalisen tuen saamalla. Itsetunnon parantamisessa painotetaan sekä omien vahvuuksien tunnistamista että haasteiden hyväksymistä.

Itsetunnon käsitettä käytetään laajasti psychologyssä ja koulutuksessa, ja sen merkitys mielenterveydelle sekä hyvinvoinnille on keskeinen tutkimusaihe.