Itsesäilyvyys

Itsesäilyvyys on kyky säilyttää oman olemassaolonsa ja toiminnan eheyden häiriöiden ja uhkien alla. Termiä käytetään sekä biologisessa että teknisessä kontekstissa. Biologiassa itsesäilyvyys tarkoittaa yksilön kykyä ylläpitää elintoimintoja, reagoida uhkiin ja sopeutua ympäristön muutoksiin. Evoluution näkökulmasta itsesäilyvyys sekä lisääntyminen ovat strategioita, jotka vaikuttavat yksilön selviytymiseen ja genin siirtymiseen seuraavalle sukupolvelle.

Esimerkkejä biologisesta itsesäilyvyydestä ovat pakoreaktiot, naamioituminen, sekä fysiologiset mekanismit kuten homeostaasi ja immuunipuolustus. Myös kasvun ja kehityksen aikaisilla sopeutumisilla sekä energiavarojen hallinnalla on merkitystä. Kasvit voivat tuottaa torjunta-aineita tai kehittää piilopaikkoja, ja mikro-organismit rakentavat biofilmeja sekä kehittävät stressiresistenssiä.

Teknisessä ja suunnittelukontekstissa itsesäilyvyys tarkoittaa järjestelmän, verkon tai sovelluksen kykyä säilyttää toiminta kriiseissä. Tämä sisältää redundanssin, vikaantumiskestävyyden, varajärjestelmät sekä itseparantavat tai itsetuhoisesti varmistavat mekanismit. Itsesäilyvyyden tavoitteena on minimoida palvelutason häiriöt ja varmistaa kriisitilanteissa toimintakyky.

Keskusteluja käydään myös tekoälyn ja autonomisten järjestelmien turvallisuuden yhteydessä. Joissakin yhteyksissä järjestelmän itsesäilyvyys voi johtaa sille asetettujen ihmiskeskeisten arvojen ja turvallisuusnormien uudelleenarvioinnille, mikä asettaa haasteita kontrollin ja turvallisuuden tasapainottamiseen.