Itsehallinnosta

Itsehallinnosta tarkoittaa sitä, että paikallisilla hallinnon ja palveluiden järjestäjillä, pääasiassa kunnilla, on oikeus ja velvollisuus päättää omista asioistaan sekä toteuttaa niihin liittyvät toimet itse. Tämä periaate antaa kunnille asteen itsenäisyyden päätöksenteossa ja vastuun alueensa kehittämisestä.

Lainsäädäntö ja perusta; käytännön toimet. Suomen perustuslaki määrää, että kunnilla on itsehallinto. Kuntalaki ja muu lainsäädäntö ohjaavat tämän autonomian rajat sekä menettelytavat. Käytännössä kunnissa on valtuusto ja hallintoelin, jotka valitsevat suunnitelmia ja palvelujen tuottamista koskevat ratkaisut. Itsehallinto kattaa muun muassa päätöksenteon paikallisista palveluista, kuten kaavoituksesta, koulutuksesta, sosiaali- ja terveyspalveluista sekä joukkoliikenteestä ja kulttuuri- sekä liikuntapalveluista. Kunnat rahoittavat toimintansa pääosin paikallisverotuloilla sekä valtionosuudilla, ja osa suurista investoinneista suunnitellaan omilla talousarvioillaan.

Rajat ja valvonta. Itsehallinto ei ole täyttä itsenäisyyttä: valtio voi puuttua lainsäädännön, valvonnan ja yleisen järjestyksen perustein, ja EU-lainsäädäntö sekä oikeudellinen tarkastelu asettavat myös rajoja. Kunnallinen itsehallinto velvoittaa tarjoamaan peruspalveluja kaikille asukkaille ja varmistamaan demokratian sekä läpinäkyvän päätöksenteon.

Nykytilanne ja haasteet. Itsehallinto on keskeinen keino vastata paikallisiin tarpeisiin ja alueellisiin eroihin, mutta kunnat kohtaavat rahoitushaasteita, väestön ikääntymistä sekä mahdollisia sote- ja hallintouudistuksia, joiden vaikutukset ulottuvat päätöksentekoon ja palveluiden järjestämiseen.