Isotaktinen

Isotaktinen on termi, jota käytetään polymeerien stereokemiallisessa järjestyksessä. Isotaktisessa polymerissa kaikki substituentit tai sidoksien sivuryhmät ovat samalla puolella ketjua samaan suunnaukseen nähden. Esimerkiksi isotaktisessa polypropyleenissä metyyli-ryhmät ovat yhtä aikaa samassa asennossa toisiaan nähden. Taktisuus voidaan jakaa kolmeen pääluokkaan: isotaktinen, syndiotaktinen ja ataktinen, joilla kullakin on erilaiset rakenteelliset ja fysikaaliset ominaisuudet.

Ominaisuudet ja vaikutus käytäntöön. Isotaktisuus lisää polymeerin kiteyttäytymistä ja siten kiteisen osan tilavuutta sekä kestävyyttä. Tämä johtaa korkeaan sulamispisteeseen, hyvään kemialliseen kestävyyteen ja jäykkyyteen sekä usein suurempaan läpinäkyvyyteen ja lämmöneristyskykyyn. Isotaktiset polymeeriset voidaan valmistaa stereospesifisestä polymeroinnista Ziegler–Natta- tai metallocene-katalyysillä propyleenissä sekä muissa monomeerien perheissä. Kidekasvu ja tacticity vaikuttavat myös mekaanisiin ominaisuuksiin sekä prosessoitettavuuteen.

Sovellukset. Isotaktista polypropeenia käytetään laajasti pakkauksissa, auto- ja rakennusteollisuudessa sekä tekstiili- ja putkituotteissa. Sen korkea kiteisyys antaa hyvät mekaaniset ominaisuudet, kestävyyden ja lämpötilan kestävyyden, mikä tekee siitä suosikin moniin teknisiin ja kulutuselektroniikan sovelluksiin.

Historia ja konteksti. Isotaktinen järjestys liittyy polymeereihin, joissa stereokemia on kontrolloitu. Isotaktisten rakenteiden tutkimus ja kaupallinen tuotanto kehittyivät 1950–vuosikymmeninä Ziegler–Natta- ja metallocene-katalyysien avulla, mikä johti huomattavasti polymeerien ominaisuuksien hallintaan.