Intertekstuaalinen

Intertekstuaalisuus on kirjallisuustutkimuksen ja viestinnän käsite, jonka mukaan teksti rakentuu muiden tekstien kanssa käytävän vuoropuhelun kautta. Teksti ei ole itsenäinen, vaan koostuu viitteistä, lainauksista ja viittauksista. Kristeva esitti 1960-luvulla, että jokainen teksti on muiden tekstien mosaiikki ja että tekstit ovat dialogissa toistensa kanssa; Bakhtinin dialogisuus on yksi sen taustatekijöistä.

Mekanismin määritelmä: eksplisiittiset viittaukset, lainaukset ja alluusio sekä piilevät, intertekstuaaliset vaikutteet. Tekstissä lainaukset voivat sekä kunnioittaa että kyseenalaistaa lähdeteoksia. Erityyppisiä ilmaisukeinoja ovat pastissi, parodia sekä rekonstruktio sekä erilaiset viittaukset, joiden avulla teksti ammentaa muista teoksista ja muokkaa niitä.

Merkitys syntyy lukijan vuorovaikutuksessa: tekstiä luettaessa lukija tuo mukanaan aikaisempia tekstejä, ja viittaukset avartavat tai muuttavat tulkintaa. Intertekstuaalisuus korostaa kirjallisuuden ja kulttuurin välistä verkostoa sekä kontekstin merkitystä.

Sovellukset ja kritiikki: ilmiötä käytetään sekä kirjallisuustutkimuksessa että elokuvissa, musiikissa ja digitaalitekijöissä. Intertekstuaalisuutta tulkitaan usein inspiraation, viittauksen ja plagioinnin rajan kautta. Kritiikit huomauttavat, että käsite voi paisua kattamaan liian laajat vaikutteet, mutta se voi samalla avata uusia merkityksiä teksteihin vuorovaikutuksessa toisten teosten kanssa.