Ihmiskeskeisestä

Ihmiskeskeisestä (ihmiskeskeinen) viittaa ajattelutapaan, jossa ihmiset asettuvat moraalisen ja käytännön päätösten keskipisteeseen. Tämä näkökulma ilmenee erityisesti etiikassa, politiikassa ja taloudellisessa suunnittelussa, joissa ihmisten hyvinvointi, tarpeet ja oikeudet määrittävät arvoa ja prioriteetteja.

Poliittisessa ja taloudellisessa kontekstissa ihmiskeskeisyys näkyy usein kustannus-hyötysuhteiden ja hyöty-kustannuslaskennan muodossa. Luonnon ja muiden eläinten arvoa arvioidaan pääasiassa sen vaikutusten kautta ihmisiin: miten toiminta vaikuttaa terveyteen, talouteen tai sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. Tämä asettaa humanistiset tavoitteet etusijalle ja voi johtaa priorisointiin, jossa luonnon painotukset perustellaan ihmisten tarpeiden kautta. Ihmiskeskeisyys voidaan nähdä sekä konkreettisena käytäntöä ohjaavana että yleisluonteisena arvolähtöön.

On olemassa erotteluja eri muotojen sisällä. Vahva (strong) ihmiskeskeisyys pitää ihmisen arvon ensisijaisena ja näkee muun luonnon arvon vain ihmisten hyvinvoinnin tukijana. Heikompi (weak) muoto tunnustaa luonnon ja eläinten hyvinvoinnin arvoa, jos niillä on epäsuora tai välillinen vaikutus ihmisiin. Näitä vivahteita käytetään usein keskusteluissa siitä, miten laajempi ekologinen kestävyys ja oikeudenmukaisuus tulisi sovittaa ihmisarvoa koskeviin tavoitteisiin.

Kritiikki kohdistuu siihen, että ei-inhimillisten olentojen arvo jää usein vähäiseksi tai tuntemattomaksi. Tämä on johtanut vaihtoehtoihin, kuten biocentrismiin ja ecocentrismin suuntauksiin, joissa luonnon omat oikeudet tai ekosysteemien kokonaisuus nähdään arvokkaina inhimillisten intressien rinnalla. Nykykeskustelussa pyritään löytämään tasapaino, jossa ihmisten tarpeet huomioidaan samalla kun luonnon arvo tunnistetaan ja suojellaan.