IPv6versioissa

IPv6versioissa kuvaa IPv6-standardin kehitystä ja sen päivityksiä IETF:n julkaisemien RFC-tiedostojen muodossa. IPv6 on Internet Protocolin seuraaja IPv4:lle ja se tarjoaa suuremman osoiteavaruuden sekä parannettuja ominaisuuksia automaattiseen osoitteiden määritykseen, turvallisuuteen ja verkon hallintaan. Termi 'versiot' viittaa enemmän standardien päivityksiin kuin erillisiin protokollaversioihin.

Alkuperäinen IPv6-standardi määriteltiin RFC 2460: Internet Protocol, Version 6 (IPv6) Specification, vuodelta 1998. Siitä eteenpäin useat RFC-tiedostot ovat tarkentaneet protokollan osa-alueita. Esimerkkejä ovat RFC 4291 (IPv6 Addressing Architecture, 2006) sekä RFC 8200 (IPv6 Specification, päivitetty versio, 2017). Näissä julkaisuissa kuvataan osoitteiden rakennetta, pakettirakennetta sekä turva- ja suorituskykyo­minaisuuksia.

Keskeiset piirteet ovat suurempi osoiteavaruus, link-local-osoitteet, globaalit unicast-osoitteet sekä yksilölliset paikalliset osoitteet (ULA). Osoitteiden automaattinen hallinta tapahtuu SLAAC:n kautta, ja DHCPv6 tarjoaa lisäasetuksia. Naapuruudenhaku (NDP) vastaa IPv4:n ARP:n tehtävistä. IPv6 tukee myös multicast-osoitteita ja parantaa reitityksen hallintaa pakettien käsittelyssä.

Siirtymä IPv6:een tapahtuu usein dual-stack-arkkitehtuurin kautta, jolloin sekä IPv4- että IPv6-osoitteita käytetään samassa laitteessa. Välineitä IPv6-tukeen IPv4-verkossa ovat 6to4- ja Teredo-tunneloinnit sekä NAT64/DS-Lite-tyyppiset ratkaisut. Nämä tekijät helpottavat yhteensopivuutta, vaikka varsinainen käyttöönotto etenee vaiheittain.

Nykyisin IPv6 on laajasti tuettu uusissa laitteissa ja verkoissa, ja dual-stack-ratkaisut ovat yleisimpiä siirtymän muotoja. IPv6-kehitys jatkuu IETF:n standardointityössä, joka lisää toiminnallisuuksia ja turvallisuusparannuksia sekä vastaa muuttuvan Internetin tarpeisiin.