Hiiliteräsluokkien

Hiiliteräsluokat ovat terästen ryhmiä, joiden pääasiallinen ero on hiilen pitoisuudessa sekä mahdollisissa seosaineissa. Hiiliterästen luokittelu perustuu hiilipitoisuuteen, joka vaikuttaa muokkautuvuuteen, lujuuteen ja hitsattavuuteen. Yleisimmät luokat ovat matala-, keskihiili- ja korkeahiiliteräkset.

Matala hiili (noin 0,0–0,3 % C) antaa hyvän muovautuvuuden ja hitsattavuuden, mutta alhaisemman lujuuden. Keskihiili (noin 0,3–0,6 % C) tarjoaa paremman lujuuden ja kovettuvuuden, ja soveltuu yleisiin rakenneteräksiin sekä mekanisiin osiin. Korkea hiili (noin 0,6–1,0 % C) antaa korkean kovuuden ja kulutuskestävyyden, mutta hitsaus- ja työstettävyys heikkenevät; käytetään usein terästuotteissa, kiskoissa, leikkuuteräissä sekä muototeräistyksissä ja jousissa. Yli 1 % C:ta sisältävät teräkset ovat erikoisluonteisia ja vaativat erityisiä käsittelyjä.

Seostuksella hiiliteräsluokkia voidaan edelleen luokitella seostettuihin ja seostamattomiin. Seostetuissa teräksissä on pieniä määriä muita aineita (kromi, vanadiini, molybdeeni jne.) parantamaan lujuutta, sitkeyttä tai kestävyyttä ilman merkittäviä hitsattavuusongelmia. Mikro- ja pienseostetut hiiliteräkset ovat yleinen tapa optimoida ominaisuuksia. Lämpökäsittelyllä kuten annealing, normalointi sekä kovettaminen ja temperointi voidaan säätää lujuutta, sitkeyttä ja kovuutta.

Hiiliteräsluokkien ominaisuuksia ohjataan kansainvälisillä ja kansallisilla standardeilla, kuten EN/ISO-, ASTM- ja JIS-sarjoilla sekä alueellisilla julkaisuilla. Suomessa hiiliteräsluokkien valinta pohjaa käyttökohteeseen, kuormitukseen, hitsattavuuteen ja kustannuksiin.