Hiekkakerroksen

Hiekkakerros on geologiassa hiekan pääosasta koostuva sedimenttikerros. Hiekka on hiekanjyväsuurtaineeltaan 0,0625–2 millimetriä, ja hiekkakerroksia voi esiintyä sekä yksittäisinä kerroksina että kerrostuneina järjestelminä. Kerroksen paksuus vaihtelee suuresti; joissakin esiintymissä se on vain muutaman senttimetrin paksuinen, toisinaan useita metrejä.

Hiekka muodostuu pääasiassa veden, virtausten tai tuulen kuljettamien hiukkasten laskeutuessa ja kasaantuessa ajan mittaan. Tyypillisiä muodostumisympäristöjä ovat jokilaaksot ja joenlevähdykset (fluaattiset hiekkakerrostumat), rantaviivat sekä nopeasti laajenevat hiekkadyynit ja deltaiemet (eoliaaliset ja vesikuljettamat sedimentit). Hiekkakerrokset voivat esiintyä sekä hiekan eri lajitteisuudesta että rakenteista riippuen: hyvin lajittuneet ja luonnollisesti kivettyneet hiekat voivat toimia yhtenäisimpinä kerroksina, kun taas huonosti lajittuneet voivat sisältää sekaisin pienempiä ja suurempia hiukkasia sekä risteyskappaleita.

Ominaisuudet ja merkitys: Hiekka on yleensä erittäin läpäisevää ja omaa hyvän huokoisuuden, mikä tekee hiekkakerroksista usein merkittäviä vesivarantoja. Niillä on korkea vedenläpäisevyys ja porosity, mutta veden liikkuminen voidaan rajoittaa tiiviimmillä kerroksilla, kuten savulla. Tämä vaikuttaa pohjavedensäännöstöön, vedenhankintaan ja rakentamisen geotekniikkaan. Hiekkakerrokset voivat vaikuttaa myös maaperän vedenpidätykseen ja maaperän stabiliteettiin.

Esimerkkejä Suomessa ja muualla: Hiekkakerrokset ovat yleisiä Quaternary- ja vanhempien sedimenttien yhteydessä sekä jokilaaksojen että rannikon alueilla. Maaperä ja kivilajit vaihtuvat, mutta hiekkakerrokset ovat tärkeitä sekä vesitaloudessa että rakennusten suunnittelussa.