Hereilläolon

Hereilläolon on olotila, jossa ihminen on valveilla ja reagoi ympäristöön, toisin kuin unessa. Se on osa unen- ja valvetilojen kiertoa, ja sen laajuutta sekä kestoa säätelevät homeostaattiset tekijät sekä vuorokausirytmistä riippuvat säätelymekanismit.

Neurobiologisesti hereilläolon ylläpito riippuu aivorungon retikulaarisesta aktivoitumisjärjestelmästä ja sen projisioista korteksille sekä useiden neurotransmittereiden, kuten noradrenaliinin, serotoniinin, histamiinin ja asetyyli-koliinin, tasapainosta. Hypotalamuksen oreksiinijärjestelmä lisää valppautta ja ylläpitää hereillä oloa. Suprachiasmaattinen tumna (SCN) säätelee vuorokausirytmistä vireystilaa yhdessä melatoniinintuotannon kanssa, mikä vaikuttaa päivittäiseen vaihteluun.

Hereilläolon ilmentymiä ovat vireystila, tarkkaavaisuus ja kognitiivinen suorituskyky, jotka voivat vaihdella päivän mittaan sekä univajeen mukaan. EEG-merkinnöissä hereillä ollessa esiintyvät yleensä beta-aallot (korkea taajuus), kun taas rentoutuessa saattaa ilmetä alfa-aaltoja. Hereilläoloon vaikuttavat sekä homeostaatit että vuorokausirytmit, ja väsymys sekä univaje voivat heikentää vireyttä sekä lisätä mikroateikkien riskiä.

Kliinisesti hereilläolo liittyy vireystilan ja huomiointikyvyn arviointiin unihäiriöissä sekä muissa tiloissa, joissa aivoperäinen valvetila voi poiketa normaalista. Sen tutkimuksessa käytetään kliinisiä arvioita vireydestä, sekä elektrofysiologisia mittauksia kuten EEG-polysaunografiassa, ja joskus myös kognitiivisia testejä sekä kuvantamismenetelmiä tutkimuksissa.