Girihkuviot

Girihkuviot ovat islamilaisen arkkitehtuurin geometrisia ornamentteja, joita käytettiin erityisesti rakennusten sisä- ja ulkopinnoilla. Sana girih tulee persian kielestä ja tarkoittaa kuviointia tai verkkomaista rakenteellista kaavaa. Kuviot rakentuvat toistuvista polygongeometrisista muodoista sekä nauha- ja tähtikuvioista, jotka muodostavat monimutkaisia, usein symmetrisesti jaksottuneita tilakuvioita.

Käytännössä girih-tekniikassa on tyypillisesti kyse pienen perusmuotoluokan toistosta, jonka avulla voidaan luoda laajoja, visuaalisesti rikkaita verkostoja. Tämä mahdollisti sekä kuvioiden hallitun toiston että vaihtelun arkkitehtonisissa tiloissa.

Girih-kuviot syntyivät ja kehittyivät pääasiassa Persiassa ja Keski-Aasiassa, ja ne levisivät myöhemmin osmanien ja muiden muslimiyhteisöjen rakentamiseen. Niitä käytettiin laajasti 1100–1600-luvuilla kupoleissa, holveissa ja julkisivukoristeissa. Yksi tunnetuimmista esimerkeistä on Isfahanin Darb-e Imam -pyhäkkö (noin 1453–1456), jossa on varhaisia girih-levyjä ja joka on usein mainittu kuvioiden keskeisenä esimerkkinä.

Nykytutkimus on huomannut, että joissakin girih-kuvioissa saattaa esiintyä kvasi-kristallisen järjestyksen piirteitä, muistuttaen Penrose-tasoituksia. Tutkimukset ovat kuitenkin kiistanalaisia, ja girih-kuvioiden rooli vaihtelee rakennuksesta toiseen. Siitä huolimatta girih-kuviot ovat keskeinen osa islamilaisen taiteen ja arkkitehtuurin perinnettä.