Fertilisaatiossa

Fertilisaatio tarkoittaa kahden sukusolun, yleisimmin munasolun ja siittiösolun, fuusioitumista ja uuden diploidisen yksilön alun muodostumista. Prosessi vastaa yhdistävää virstaa lisääntymisessä ja mahdollistaa geenien siirtämisen sukupolvelta toiselle. Siihen liittyy sekä molekyylitasolla tapahtuvia muutoksia että solujen toiminnallisia vaiheita, jotka varmistavat oikean kromosomimäärän ja alkurakenteiden muodostumisen.

Yleisesti ottaen fertilisaatio sisältää seuraavat vaiheet: siittiöiden valmisteleminen ja matkustus kohti munasolua; capacitaatio, joka parantaa siittiöiden liikkuvuutta ja muuttaa solukalvoa; akrosomaalinen reaktio, kun siittiö tunkeutuu munasolun ympäröivän zona pellucidan läpi; munasolun aktivaatio ja meiosis II:n loppuminen sekä toinen polarinen kappale; ja lopuksi tuman fuusioituminen, jolloin muodostuu zygootti ja kromosomisto on diploidinen. Munasolu reagoi myös tuntuvasti aktiivisesti, estäen polyspermiaa hallitsemalla munasolun kalvon läpäisyä.

Ihmisen fertilisaatio tapahtuu useimmiten munanjohtimessa, missä kohtuullinen matka kohti munasolua mahdollistaa siittiöiden kohtelun ja munasolun vastaanottamisen. Zygotista alkaa varhainen kehitys, jonka aikana solun jakautuminen johtaa morulaan ja myöhemmin blastokystiin, joka kiinnittyy kohdun seinämään.

Eri eliölajeilla on erillisiä muotoja fertilisaatiosta. Esimerkiksi kasveissa tapahtuva kaksoishedelmöitys tuottaa sekä alkion että endospermia. Sisäinen sekä ulkoinen fertilisaatio eroavat sijainnilta ja mekanismeilta, mutta tavoitteena on sama: yhdistää geneettinen materiaali ja aloittaa uuden yksilön kehitys.