Etälämpömittaustekniikat

Etälämpömittaustekniikat eli kaukokartoitukseen perustuvat lämpötilanmittausmenetelmät mahdollistavat pintojen lämpötilan määrittämisen ilman fyysistä kontaktia. Nämä tekniikat hyödyntävät sähkömagneettista säteilyä, jonka kappaleet emittoivat lämpötilastaan riippuen. Tyypillisesti käytetyt aallonpituusalueet ovat infrapuna ja mikroaaltosäteily.

Yleisin etälämpömittaustekniikka on infrapunatermografia. Infrapunakamerat mittaavat kohteesta tulevaa infrapunasäteilyä ja muuttavat sen lämpötilakartaksi. Tällä tekniikalla voidaan havaita lämpötilapoikkeamia, kuten rakennusten lämpövuotoja, sähköisten laitteiden ylikuumenemista tai ihmisten ja eläinten lämpöjälkiä.

Mikroaaltopohjaiset radiometrit mittaavat kohteiden luonnollista mikroaaltosäteilyä. Nämä menetelmät ovat hyödyllisiä, kun tarvitaan lämpötilatietoa pilvien tai muiden tiheiden materiaalien läpi, tai kun halutaan mitata suurten alueiden keskimääräistä pintalämpötilaa, esimerkiksi meristä tai maaperästä satelliittien avulla.

Etälämpömittaustekniikoiden sovellusalueita ovat teollisuus, energiasektori, rakentaminen, lääketiede, maatalous, ympäristötutkimus ja meteorologia. Tekniikoiden etuja ovat kyky mitata nopeasti suuria alueita, pääsy vaikeapääsyisiin kohteisiin sekä ei-invasiivisuus. Mittaustarkkuuteen vaikuttavat monet tekijät, kuten kohteen emissiivisyys, ilmakehän olosuhteet ja mittalaitteen kalibrointi.