Erikoismetodit

Erikoismetodit ovat tutkimuksessa ja opetuksessa käytettyjä, hankalampiakin tai poikkeavia menetelmiä, jotka vievät ohjausta syvemmälle tutkittavien ilmiöiden ymmärtämiseen. Termi viittaa yleensä siihen, että tavanomaisen aineiston ja perusmenetelmien lisäksi valitaan erityisiä lähestymistapoja, jotka sovitetaan tutkimuskysymykseen, aineistoon tai kontekstiin. Erikoismetodit voivat liittyä sekä kvalitatiivisiin että määrällisiin tai sekamuotoisiin tutkimusmenetelmiin.

Käyttökonteksteja erikoismetodeille ovat korkeakoulut, tutkimusprojektit ja lopputyöt. Niitä valitaan tutkimussuunnitelmassa ja metodivalinnoissa siten, että ne tukevat kysymyksen asettamaa tavoitetta sekä aineiston ominaispiirteitä. Valinta liittyy usein tutkimussuunnitelman laajuuteen, eettisiin näkökulmiin ja eettisten sekä luotettavuuteen vaikuttaviin seikkoihin. Erikoismetodit dokumentoidaan selkeästi, jotta tutkimus voidaan arvioida ja mahdollisesti toistaa.

Esimerkkejä erikoismetodeista voivat olla erilaiset laadullisen analyysin tekniikat, kuten sisällönanalyysi, temaattinen analyysi tai etnografinen lähestymistapa, sekä case-tutkimus, havainnointi ja narratiivinen analyysi. Maailmanlaajuisesti tutkimuksessa käytetään myös sekamuotoisia lähestymistapoja sekä erityisiä tilastollisia tai simulaatioon perustuvia tekniikoita silloin, kun ne ovat tarpeellisia. Kaikkien erikoismetodien käytössä korostuvat kenttätyö, dokumentointi, eettinen harkinta sekä lähteiden ja menetelmien läpinäkyvyys.

Rajoitteina erikoismetodit voivat kasvattaa tutkimuksen kompleksisuutta ja heikentää vertailukelpoisuutta muiden tutkimusten kanssa, joten huolellinen suunnittelu, opettajan ohjaus ja perusteellinen perustelu ovat tärkeässä asemassa.