Epäedustavuudet

Epäedustavuudet ovat ilmiö, jossa julkisen vallan toimielimet eivät heijasta väestön rakennetta tai arvoja riittävän tarkasti. Käytetty termi kuvaa sekä demografisen peilautuvuuden (descriptive representation) että sitä, miten politiikka vaikuttaa eri ryhmiin (substantive representation). Tyypillisiä epäedustavuuden ulottuvuuksia ovat sukupuoli-, ikä-, etninen tai kielellinen tausta, asuinalue, sosioekonominen asema sekä alueellinen jakauma.

Tutkimuksessa epäedustavuuksia arvioidaan vertaamalla väestön ja päätöksentekijöiden demografisia rakenteita sekä analysoimalla politiikan kohdentumista. Teoreettinen tausta sisältää esimerkiksi Hanna Pitkinin eron descriptiven ja substantiivisen edustuksen välillä. Epäedustavuudet voivat johtua vaalijärjestelmän rakenteesta, puolueiden rekrytointikäytännöistä, kampanjointi- ja talousvaatimuksista sekä työ- ja perhe-elämän vaativuudesta, jotka suosivat tietynlaista ehdokaskuntaa.

Seurauksina voivat olla legitimiteetin heikkeneminen, politiikan kyvyttömyys vastata erilaisten ryhmien tarpeisiin sekä yleinen luottamuksen väheneminen hallintoa kohtaan. Poliittiset keskustelut epäedustavuuksista käsittelevät keinoja lisätä moninaisuutta ja äänestäjien vaikutusmahdollisuuksia, kuten kiintiöjärjestelyjä, listajärjestelmien reformeja tai rekrytointiprosessien avoimuuden lisäämistä. Näin pyritään parantamaan kaikkien kansalaisten äänen kuuluvuutta sekä vähentämään päätösten eriarvoisuutta.