Eitarttuvuus

Eitarttuvuus on lääketieteellinen käsite, jolla kuvataan sairautta tai tilaa, jota ei voida siirtää ihmisestä toiseen tavanomaisissa olosuhteissa. Se eroaa tartuntataudista, jonka aiheuttaja voi levitä ihmisten välillä vakiintuneilla tartuntareiteillä kuten pisaroiden, kosketuksen tai veren kautta.

Sairaudet voidaan luokitella eitarttuvuuden kannalta useisiin ryhmiin. Ensinnäkin ovat ei-tarttuvat sairaudet, joita ei voi tartuttaa: esimerkiksi syöpä, sydän- ja verisuonitaudit sekä monet krooniset ja neurologiset sairaudet. Toiseksi on tiloja, joiden tarttuminen ei tapahdu ihmiseltä toiselle tavallisissa olosuhteissa, vaikka ne ovat infektioita; esimerkiksi tetanus ja botulismi ovat bakteeriperäisiä tiloja, joissa tartuntaa ei yleensä tapahdu ihmisten välillä vaan kyse on ympäristötekijöistä tai bakteerien aiheuttamasta toksisesta vaikutuksesta.

Tartuntakyky arvioidaan yleisesti tartuntareittien perusteella: jos sairaus ei leviä ihmiskontaktin kautta, sitä pidetään eitarttuvana. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö infektiolla voisi olla muita siirtotapoja, kuten vektoreita tai ympäristötekijöitä. Esimerkiksi malaria ei leviä suoraan ihmisestä toiseen, vaan tarve on hyttysvektorilla, joten sen ei katsota tarttuvan perinteisessä mielessä.

Käytännön merkitys on infektiopreventiossa: eitarttuvat sairaudet vaativat yleisesti standardeja suojatoimia, kun taas tarttuvat taudit voivat edellyttää tarkempia eristys- ja kontaktisuojatoimia.