Dysleksiasta

Dysleksiasta puhuttaessa tarkoitetaan neurobiologista oppimisvaikeutta, joka ilmenee ennen kaikkea lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksina. Henkilö voi harjoittaa normaalia älykkyyttä, mutta vahvistettuja virheitä esiintyy sananlukemisessa, äänteiden havaitsemisessa ja oikeinkirjoituksessa. Dysleksia ei ole seurausta huonosta opettamisesta eikä heijasta kyvyttömyyttä, vaan eroja kielellisten ja fonologisten prosessien toiminnassa.

Syytekijöistä suurin osa liittyy perintötekijöihin sekä aivojen rakenteiden ja toimintatapojen eroihin kielellisessä käsittelyssä. Dysleksia ilmentyy yleensä aikuisten ja lasten elämässä siten, että oireet voivat muuttua iän myötä. Oikeanlaisten tukimuotojen avulla lukemisen ja kirjoittamisen taidot voivat kehittyä merkittävästi.

Esittäytyminen ja esiintyvyys: Dysleksian piirteet ilmenevät usein kouluvuosina, mutta oireet voivat olla havaittavissa myös aikuisuudessa. Arvioiden mukaan dysleksia koskee noin 5–10 prosenttia väestöstä.

Diagnosointi ja tukeminen: Dysleksia diagnosoidaan moniammatillisesti, usein koulun tai terveydenhuollon tekijöiden toimesta, käyttämällä arvioita lukutaidosta, fonologisesta käsittelystä ja kielellisestä muistista. Diagnoosi ei määrittele älykkyyttä. Tehokkaimmat hoitomuodot perustuvat strukturoituun lukutaito-opetukseen, moniaistinopetukseen sekä varhaiseen tukeen. Tuki voi sisältää lisäaikaa, äänikirjoja ja tekstiä puheeksi -teknologiaa sekä oikeinkirjoituksen apuvälineitä.

Tuki ja vahvuudet: Oikeanlainen tuki auttaa dyslektisen oppijan menestymään koulussa ja työelämässä. Joillakin dysleksiaan liittyy vahvuuksia luovuudessa ja ongelmanratkaisussa.