Deweyluokitusta

Dewey-luokitusta (Dewey Decimal Classification, DDC) on maailmanlaajuinen kirjastojen luokitusjärjestelmä, jonka kehitti Melvil Dewey vuonna 1876. Sen perusidea on järjestää aineisto kymmenen pääluokan alle, joita merkitään numeroilla 000–999. Jokainen pääluokka jaetaan edelleen ala- ja alaluokiksi, ja tarkemmat aiheet ilmaistaan desimaaleilla. Näin kirjat voidaan sijoittaa hyllyihin aihepiireittäin siten, että samankaltaiset aiheet sijaitsevat lähekkäin ja laajennettaminen uusilla aiheilla on mahdollista.

DDC on käytössä monissa maissa ja kieliversioissa, mukaan lukien suomenkielinen Dewey-luokitus. Kirjastot päivittävät järjestelmää säännöllisesti uusilla numeroilla ja luokkauudistuksilla, jotta se heijastaa ajankohtaisia aiheita ja tieteellistä terminologiaa. Painokset julkaistaan sekä painettuna että digitaalisena, ja käyttäjät voivat löytää luokitustason sekä luokkien muutosten kuvaukset hakemistoista.

DDC:n etuja ovat systemaattisuus, laajuus ja mahdollisuus yhdistää kokoelmat sekä kansainvälisesti että paikallisesti. Se helpottaa aineiston löytämistä sekä säilyttää johdonmukaisen järjestyksen suurissa kokoelmissa. Haasteita ovat käännöstyön tarve, luokituksen monimutkaisuus sekä joissain tapauksissa kehitysrajoitteet pienissä tai erikoisalojen kokoelmissä. Paikallisesti kirjastoissa voidaan mukauttaa luokitusta, kun taas tietyt aiheet voivat esiintyä useammassa kuin yhdessä pääluokassa, mikä edellyttää päätöksentekoa ja sisäisiä ohjeistuksia.