Deregulaatio

Deregulaatio tarkoittaa sääntelyn keventämistä, vähentämistä tai poistamista tietyillä toimialoilla. Tavoitteena on lisätä kilpailua, parantaa taloudellista tehokkuutta ja alentaa yritysten sekä kuluttajien kustannuksia. Deregulaatio ei tarkoita vapautta kaikesta sääntelystä, vaan siirtymää kohti kevyempää ja paremmin kohdistettua valvontaa.

Käytännössä deregulaatio voi tarkoittaa lisenssien ja säädösten purkamista, byrokratian keventämistä sekä siirtymistä kohti markkinaohjautuvaa toimintaa. Sääntöjä voidaan vähentää tai korvata kevyemmillä määräyksillä, ja valvontaviranomaiset kohdistavat huomionsa riskien seurantaan.

Tyypillisiä aloja ovat liikenne (lentoliikenne, rautatie), energiantuotanto ja -jakelu sekä telekommunikaatio ja finanssipalvelut. Deregulaatioihin liittyy usein kilpailun laajentaminen ja markkinoiden avaaminen, mutta ne voivat sisältää sekä julkisen että yksityisen toiminnan elementtejä.

Vaikutukset vaihtelevat: kilpailevat markkinat voivat tuottaa alhaisempia hintoja, parempia palveluita ja innovaatioita, mutta deregulaatio voi lisätä taloudellista epävakautta, heikentää kuluttajansuojaa sekä ympäristö- ja terveysriskejä, jos valvonta heikkenee. Tehokkuuden nimissä toteutettuun muutokseen liittyy usein jakautuneisuutta ja tarvetta seurannan sekä arvioinnin pitkäjänteiselle toteutukselle.

Kritiikki keskittyy siihen, että markkinat eivät aina onnistu itsesäätelemään, ja että suuret toimijat voivat kilpailla poissulkevasti. Deregulaatio edellyttää vahvaa, riippumatonta valvontaa ja huolellista vaikutusten arviointia.

Esimerkkejä maailmanlaajuisesti ovat Yhdysvaltojen lentoliikenteen deregulaatio (1978), finanssialan sääntelyn purkaminen 1980-luvulla sekä energian ja telekommunikaation markkinoiden avaaminen EU:ssa. Suomessa deregulaatio on osa kilpailupolitiikkaa EU-kehyksessä, jonka tavoitteena on avoimet markkinat ja kuluttajien valinnan lisääminen.