Deaktiivisuus

Deaktiivisuus on suomenkielinen käsite, joka kuvaa tilaa, jossa jokin järjestelmä, olento tai sen osa on passiivinen tai toiminnaltaan pois käytöstä. Termi kattaa sekä tilapäisen että pysyvän toiminnan vähenemisen ja esiintyy useilla aloilla, kuten biologiassa, kemiassa ja teknologiassa.

Biologiassa ja biokemiassa deaktiivisuus tarkoittaa biologisen toiminnan vähenemistä tai loppumista. Esimerkkejä ovat entsyymien inaktivoituminen inhibitorien vaikutuksesta, reseptoreiden herkkyyden lasku (desensitointi) sekä proteiinien denaturoituminen, jotka heikentävät niiden toimintakykyä.

Lääke- ja toksikologiassa deaktiivisuus liittyy aineiden tai entsyymien toiminnan vähenemiseen maksan biotransformaatiossa, mikä johtaa vaikutuksen vähenemiseen. Deaktivaatiota voi olla palautuvaa (esimerkiksi kilpailevan sitoutumisen seurauksena) tai pysyvää (kovalenttinen muutos tai muutoksellinen hapetus).

Kemiassa ja materiaalitieteissä katalyyttinen deaktiivisuus tapahtuu, kun aktiiviset paikat tukkeutuvat epäaineilla, likaantuvat, eivätkä palaudu, tai rakenteellisesti muuttuvat. Tämä johtaa reaktioiden nopeuden alenemiseen. Deaktiivaation estämiseksi kehitetään puhdistusta, regenerointia tai suojaavia menettelyjä.

Tietotekniikassa ja elektroniikassa deaktiivisuus voi tarkoittaa ominaisuuden, tilin tai käyttäjäprofiilin poistamista käytöstä tai laitteen energian säästämiseksi toteutettua lepotilaa, jossa toiminta on minimissä. Käytännössä se merkitsee toiminnan ja resurssien vähentämistä tai lopettamista.

Arviointi ja mittaaminen tapahtuvat esimerkiksi toimintakäyrien, entsymaattisten tai katalyyttisten aktiivisuuksiin liittyvien mittausten avulla. Joissakin tapauksissa deaktiivisuus on palautuvaa ja toimintakyky voidaan palauttaa olosuhteiden muutoksilla, kun taas toisissa tapauksissa se on pysyvä ja vaatii korjausta tai vaihtoa.