CFCyhdisteisiin

CFC-yhdisteet (kloorifluorihiilivedyt) ovat orgaanisia yhdisteitä, joissa hiili on sitoutunut sekä klooriin että fluoriin. Ne ovat olleet laajasti käytössä 20. vuosisadan loppuun saakka jäähdytys- ja ilmastointijärjestelmissä sekä aerosolisprayissä ja eristemateriaalien vaahdotuksessa. Tunnetuimpia esimerkkejä ovat CFC-11 (CCl3F) ja CFC-12 (CCl2F2). Ne ovat olleet suosittuja niiden vakauden, matalan höyrystymislämpötilan ja hyvän suorituskyvyn vuoksi.

Ympäristövaikutukset: CFC-yhdisteet ovat erittäin stabiileja ja voivat kulkeutua stratosfääriin. UV-säteily hajottaa C–Cl-sidoksia ja vapauttaa klooriradikaaleja, jotka katalysoivat otsonin hajoamista. Yksi kloori-atom voi tuhota satoja–tuhansia otsonimolekyylejä, mikä johtaa otsonikerroksen ohenemiseen ja lisää UV-säteilyn määrää maan pinnalla.

Sääntely ja korvaaminen: Montrealin pöytäkirja (1987) ja sen lisäykset ovat johtaneet CFC-yhdisteiden tuotannon ja käytön nopeaan vähentämiseen sekä poistamiseen. Nykyisin käytetään korvaavia aineita, kuten HCFC-yhdisteitä (joissa on vähemmän otsonia hajottavaa potentiaalia, mutta nekin voivat vaikuttaa otsoniin) sekä täysin otsonin kannalta harmittomia HFC-yhdisteitä. HFC-yhdisteillä on kuitenkin usein suuri ilmastovaikutus korkealla GWP-arvolla, minkä vuoksi etsitään ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja (esimerkiksi HFO:t, hiilidioksidi ja ammoniakki).

Nykytilanne ja näkymät: Otsonikerros on osittain toipumassa, ja useimmat CFC-yhdisteet on poistettu tai korvattu. Arvioiden mukaan otsonikerroksen palaaminen kohtuullisesti vanhoihin mittoihin on mahdollista 2060-luvulla, kun kierrätys, vanhojen laitteiden korvaaminen ja päästövähennystoimenpiteet etenevät.