Behavioristisia

Behavioristinen suuntaus, usein puhekielessä behaviorismi, on psykologian koulukunta, joka keskittyy havaittavissa olevaan käyttäytymiseen ja oppimisen mekanismeihin. Sen mukaan oppiminen ja toiminta määräytyvät ulkoisten ärsykkeiden ja niiden seurausten kautta, eikä sisäisiä tunteita tai ajatuksia pidetä ensisijaisina tutkimuskohteina.

Historia ja keskeiset ideat: Varhaisin vaikuttaja Ivan Pavlov osoitti klassisen ehdollistumisen, jossa neutraali ärsyke yhdistyy toistuvasti tahattomaan reaktioon ja alkaa laukaista saman vastauksen. John B. Watson korosti ulkoista käytöstä ja mittaamisen tarkkuutta. B. F. Skinner kehitti operanttia ehdollistumista: käyttäytyminen vahvistuu tai heikkenee seurausten mukaan. Hän käytti kontrolloituja ympäristöjä, kuten Skinnerin häkkiä, oppimisen muokkaamiseen vahvistus- ja rangaistusperiaattein.

Keskeiset käsitteet: klassinen ehdollistuminen, operantti ehdollistuminen, vahvistus (positiivinen ja negatiivinen), rangaistus sekä vahvistussääntöjen rooli jatkuvassa ja satunnaisessa vahvistuksessa. Näiden periaatteiden mukaan käyttäytymistä voidaan systemaattisesti muokata ja ohjata.

Sovellukset ja vaikutukset: Käytännössä behavioristisia periaatteita sovelletaan esimerkiksi koulutuksessa toistojen ja vahvistusten kautta sekä kliinisessä kontekstissa käyttäytymisen muokkauksessa ja joissakin terapiamuodoissa (käyttäytymisterapiat, token-ekonomia).

Rajoitteet ja nykyaika: Kritikot ovat korostaneet, että behaviorismi aliarvioi kognition ja sisäiset motivaatiotekijät. Nykyään periaatteita käytetään usein yhdessä kognitiivisten ja neurotieteellisten näkökulmien kanssa, kuten kognitiivis-behavioraalisissa lähestymistavoissa.