Avaruustutkimus

Avaruustutkimus on tieteenala, joka tutkii avaruutta ja sen ilmiöitä sekä kehittää teknologiaa ja menetelmiä tiedon keräämiseksi ja avaruudessa toimimisen mahdollistamiseksi. Se kattaa sekä perus­tutkimuksen että soveltavan tutkimuksen, kuten tutkimusinstrumentteja, satelliitteja sekä kaukokartoitus- ja viestintäjärjestelmiä.

Moderni avarustutkimus sai alkunsa 1950- ja 1960-luvuilla, jolloin satelliitit ja miehitetyt lennot mahdollistivat uudenlaisen tiedonkeruun sekä suurten observatorioiden käytön. Ensimmäiset avaruusluotaimet ja miehitetyt lennot sekä myöhemmät ohjelmat, kuten NASA:n ja ESA:n aloittamat tutkimukset, muovasivat alan kehitystä.

Keskeisiä tutkimusaloja ovat astronomia ja kosmologia, sekä aurinkotiede, planeettafysiikka ja eksoplaneettojen tutkimus. Avaruusteknologia ja robotiikka kehittävät mittauslaitteita, satelliitteja, luotaimia sekä viestintäinfrastruktuuria. Tutkimusmenetelmät perustuvat sekä maanpäällisiin observatorioihin että avaruudessa olevaan instrumentaatioon sekä suureen datamäärän analyysiin ja simulaatioihin.

Yhteistyö on luonteeltaan kansainvälistä: tutkimushankkeet rakentuvat usein useiden maiden yli sekä ohjelmat julkisen rahoituksen varassa. Rahoitus kanavoituu valtion budjeteista sekä eurooppalaisista ja kansainvälisistä ohjelmista kuten ESA:n, NASA:n ja Horisontti Eurooppa -ohjelman kautta.

Suomessa avaruututkimus tapahtuu pääasiassa yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa ja teollisuudessa sekä osin valtion ja yksityisen sektorin kautta. Kansainväliset yhteistyöt ja ohjelmien kautta suomalaisten tutkijoiden osallistuminen on merkittävää sekä koulutuksen että infrastruktuurin kehittämisessä. Tutkimusaiheita ovat muun muassa tähtitiede, kosmologia, avaruusteknologia ja kaukokartoitus.