Aurinkotuulta

Aurinkotuuli on Auringon koronasta avaruuteen virtaavaa ionisoitunutta plasmaa. Se koostuu pääasiassa protoneista (H+) ja alfa-hiukkasista (He2+), sekä elektroneista, ja se muodostaa jatkuvan, supersonisen virtauksen, joka etenee avaruudessa suurilla nopeuksilla. Lämpötilat ja tiheydet vaihtelevat, mutta 1 AU:n etäisyydellä tyypillinen tiheys on noin muutama protoni neliösenttimetriä kohti ja nopeus noin 400–800 km/s.

Aurinkotuuli jaetaan usein nopeaan ja hitaaseen osaan. Nopean aurinkotuulen lähteet ovat avoimet magnettialueet koronassa, kun taas hitaampi tuuli liittyy tiheämpiin ja laajempiin alueisiin koronakaarien läheisyydessä. Tuulen ominaisuudet ja koostumus vaihtelevat Auringon aktiivisuuden syklin mukaan, ja häiriöt kuten purkaukset ja korona CMEs (coronal mass ejections) voivat aiheuttaa suurempia nopeuden ja magneettivuon vaihteluita.

Solar windin magneettikenttä muodostaa Parkerin spiraalin, eli kelatun magneettikentän ulos Auringosta koronakierron vaikutuksesta. Tämä heliosfäärin magneettikenttä vaikuttaa koko aurinkokunnan plasmapaikkoihin ja planeettojen ympärillä, mukaan lukien Maata.

Vaikutukset Maahan ja aurinkokunnalle ovat merkittäviä: aurinkotuulen vuorovaikutus Maassa magnetosfäärin kanssa aiheuttaa geomagneettisia myrskyjä ja revontulia sekä voi häiritä satelliitteja ja sähköverkkoja. Se moduloi myös galaktista kosmista säteilyä, vähentäen tai vahvistaen sen fluxia Auringon aktiivisuuden mukaan. Aurinkotuulta havainnoidaan sekä in situ -mittauksilla että kaukoputkimuksella useiden kansainvälisten avaruuslaitosten ja tiedeyhteisöjen toimesta, esimerkiksi Parker Solar Probe, Solar Orbiter, ACE, WIND ja SOHO. Historian tuntee Eugene Parkerin teoreettisen ennakoinnin 1950-luvulta sekä varhaisissa avaruuslennoissa tehtyjä suoria havaintoja 1960-luvulta.